Kaikki, jotka ovat hikoilleet löytääkseen mielekkään vastauksen lapselleen, voivat kuitenkin tuntea olonsa rauhallisiksi; tämän kysymyksen ovat ikimuistoisista ajoista alkaen esittäneet miljoonat ja miljoonat ihmiset. Myytit, sadut ja uskonnot ovat yrittäneet antaa vastausta ja nämä ovat aina sijoittaneet ihmisen suurempaan yhteyteen, maailmaan ”täällä” ja yhteen tai
Miten opettaja luo olosuhteet esiluokkalaiselle? Kerran eräs nuori opettaja tuskastuneena kertoi minulle, ettei hän ollenkaan hallitse lapsiryhmäänsä. He riehuvat, huutavat, juoksevat, eivät asetu. Eivät kuuntele häntä, nimittelevät, käyvät kimppuunkin. Sanoin hänelle : Rakasta kaikkia yhtä paljon. Seuraava päivä, ja kaikki hänen seuraavat päivänsä opettajana muutti
Lapsen mielestä luonnossa ei ole mitään umpimähkäistä, vaan kaikella on suunnitelmansa ja sen keskipisteessä on ihminen. Lasten ”miksi”-kysymykset ovat yleisiä erityisesti 3-7-vuotiaan. Tällöin lapset tutkiskelevat olemisen oikeutusta syy- ja seuraus -suhteen ja aivan erityisesti tarkoituksen kannalta. Jean Piaget tutki lapsen käyttäytymistä useimmiten haastattelujen avaulla. Esimerkiksi
Ennen kouluikää lapsen sielunelämän suunta on korostuneesti ulkoa päin sisäiseen. Toisaalta voidaan kyllä ajatella Piaget ́n tavoin lapsen olevan oman maailmansa rakentaja ja siten nähdä lapsen aktiivinen rooli kasvussa. Kehityksensä kulussa yksilö kuitenkin näyttää tiedostavan ensin toimintansa ulkoisimmat alueet. Se toiminta, jota lapsi ulkoisesti harjoittaa