Lapsen mielestä luonnossa ei ole mitään umpimähkäistä, vaan kaikella on suunnitelmansa ja sen keskipisteessä on ihminen. Lasten ”miksi”-kysymykset ovat yleisiä erityisesti 3-7-vuotiaan. Tällöin lapset tutkiskelevat olemisen oikeutusta syy- ja seuraus -suhteen ja aivan erityisesti tarkoituksen kannalta. Jean Piaget tutki lapsen käyttäytymistä useimmiten haastattelujen avaulla.
Esimerkiksi kysymykseen ”miksi pallo pyörii” ei riitä vastaukseksi, että se kulkee alamäkeä. Tämä
mekaaninen selitys ei lapselle riitä, koska se ei selvitä pallon liikkeen tarkoitusta, sen liikkeen päämäärää, joka pallon liikkeellä lapsen mielestä toki tulee olla.
Toinen piirre lapsen ajattelussa on kokea asiat sulautuneena hänen omaan toimintaansa. Kuu seuraa häntä iltakävelylle ja tuuli tietää, minne pilviä kuljettaa, koska se puhaltaa ja tietää puhaltavansa. Tällainen animismi, elollistaminen, samoin kuin aiemmin kuvattu finalismi (tarkoitushakuisuus) kumpuavat samasta eriytymättömyydestä ulkoisen ja sisäisen maailman välillä, ei sisäisen maailman ensisijaisuudesta.
Vielä on piirre, jota Piaget kutsuu fisialismiksi. Sen mukaan asiat ja tapahtumat ovat ihmisten
aikaansaannoksia tai sitten ne ovat syntyneet jumalallisesta toiminnasta, joka on toteutunut ihmisen työssä. Vauvat ovat sekä tehtyjä että ilmestyneet maailmaan elävinä. Vuoret kasvavat, koska on ensin istutettu kiviä, kun ne on ensin tehty. Lapset omaksuvat luonnon lait sekaantuneina moraalin ja determinismin velvoitteisiin.
Se, että lapsi ajattelee näin, ilmaisee hänen ajattelunsa jäsentymättömyyttä. Sisäisen ja ulkoisen maailman rajat eivät ole selkiintyneet; esiintyy vielä sekaannusta. Jäsentymisen prosessi on kuitenkin jatkuvasti käynnissä ja monimuotoisen kypsyttelyn jälkeen avautuu mahdollisuus operationaaliselle ajattelulle.
Eriytymättömyydestä voidaan puhua myös sosiaalisessa mielessä: omat ja toisten näkökannat eivät vielä ole eriytyneet. Tästä johtuu egosentrisyys suhteessa ryhmään: keskustellaan eli harjoitetaan kollektiivista monologia, johon liittyy kylläkin toteamista ja vakuuttamista, mutta ei todistamista. Vauvaiän egosentrisyyteen verrattuna ilmiö siirtyy nyt fyysisen ympäristön ja minän väliltä sosiaalisen ympäristön ja minän välillä. Tapahtuu minän tietoista lujittumista.
Operationaalinen ajattelu
Seitsemän vuoden ikä merkitsee Piaget’n mukaan ratkaisevaa käännettä lapsen henkisessä kehityksessä. Yksilöllinen keskittymiskyky paranee olennaisesti ja mahdollistaa tietyn itsenäisen ajattelun. Lapsi miettii ennen kuin toimii, syntyy harkinta. Tämä uusi vaihe avaa myös mahdollisuudet tehokkaalle yhteistyölle, koska oma käsitys ei enää sekaannu toisten näkemyksiin. Sääntöleikeissä tapahtuu selvä muutos, joka tekee nämä leikit varsinaisesti mahdollisiksi: seitsenvuotiaat varmistavat yhdenmukaisten sääntöjen olemassaolon pelin ajan ja kontrolloivat toinen toistaan.
Piaget korostaa lapsen uusien kehitysvaiheiden ajattelun muotojen yhdenkaltaisuutta uusiin muotoihin, joita kreikkalaiset aikanaan loivat, kun mytologiset selitykset olivat menettämässä jalansijaa. Lapsuuden ”karkean” itsekeskeisyyden väistyessä lapsi ei enää usko, että esimerkiksi taivaankappaleet ovat ihmisen aikaansaannoksia. Hän johtaa ne muista, alkuperältään selvemmiltä tuntuvista luontokappaleista. Tai kun seitsenvuotias alkaessaan oppia laskemista, alkaa samalla rakennella tosiasiallisesti atomistisia selitysmalleja, vastaavasti kuin Pythagoras ajatteli kappaleiden muodostuvan lukuyksiköistä.
Olennaisinta operaatioiden ilmaantumisen kannalta on säilyvyyden käsitteen kehittyminen. Tieto
asiantilasta ja sen muutoksesta ei enää ole alisteinen havainnolle: sokeri säilyy myös sulettuaan.
Intuitiosta tulee operaatio, kun kaksi samanlaatuista toimintaa yhtyy kolmanneksi toiminnoksi, joka on edelleen samanlaatuinen ja kun nämä kaikki voidaan peruuttaa eli palauttaa. Psykologisesti operaatio on aina ensin toiminto, jonka varsinaisena lähteenä on liike, haavainto tai intuitio.
Seitsenvuotiaalla havainto-intuition merkitys on vähentynyt siinä määrin, että hän pystyy vertaamaan kokonaisuutta sen yhteen osaan ja käsittää, että osat johdetaan kokonaisuudesta.
Lukukäsite laskennossa edellyttää operaatioiden rakentumista, jotka ovat yhdessä tuottaneet luvun. Siksi on ymmärrettävää, että lukusarjat, kuten myös yhteen- ja vähennyslaskun operaatiot ymmärretään vasta seitsemän vuoden iässä, jolloin operaatiot ovat rakentuneet. Kokonaislukuhan on yhtä suurten yksikköjen kokoelma eli luokka, jonka osaluokat on saatettu yhtäläisiksi poistamalla laatuerot.
Piaget’n käsitys on, että koko kasvuprosessi on samalla tasapainottumisen prosessia; tapahtumaketjua, jonka seurauksena lapsi yhä paremmin hallitsee sekä ulkoista että sisäistä toimintaansa. Siirtyminen esioperationaaliselta tasolta operationaaliselle avaa palautettavuuden ansiosta lapselle todella suuret mahdollisuudet, sillä ”rakenne, joka on ominainen operaatioiden avulla toteutettaville sulauttamisille, varmistaa henkiselle kehittymiselle ja älykkyydelle paljon suuremman tasapainon kuin intuitiivinen ja itsekeskeinen sulauttaminen.”(Piaget, 1988).
Piaget’n tutkimusten mukaan lapset ensimmäisen vuosikymmenensä puolivälissä yleisesti ajattelevat, että sanat ovat esineiden ominaisuuksia; niitä ei ole tehty vaan ne on löydetty. ”Mistä auringon nimi on tullut?” ”Taivaasta tai auringosta”, vastaa lapsi. Sana ”pilvi” on syntynyt samalla tavalla kuin pilvi itse. ”Kuinka ihmiset ovat keksineet nimittää aurinkoa auringoksi?” ”Koska se on niin kirkas”, vastaa ’lapsi. ”Olisihan sitä voinut toisinkin nimittää.” ”Ei olisi voinut.” ”Miks’ ei?” ”Koska se valaisee.”
Jos tämän ikäiseltä lapselta kysyy, missä nimet ovat, saadaan analogisia vastauksia. Pilven nimi on pilvessä, sana ”järvi” on veden päällä jne. Kun nimi on osa esineestä, on lapsi taipuvainen ajattelemaan, että kaiken, jolla on nimi, täytyy olla olemassa. Pikkutyttö kysyy isältään: ”Isä, onko Jumala olemassa?” ”Ei se taida olla aivan varma.” Ja lapsi: ”Kyllä se on varma, koska kerran Jumalalla on nimi.” Sanoilla on niiden tarkoittamaa luonnetta. ”Sanalla ”elefantti” on voimaa, koska elefantti voi kantaa ihmisen”, sanoo kuusivuotias. Sanat ”nukkua” ja ”paperi” ovat heikkoja, koska ihminen nukkuu, kun hän on väsynyt ja koska paperin voi niin helposti repiä.
Seuraava vuoropuhelu on myös kuvaava: Lapsi: ”Äiti, minä tiedän hyvin pitkän
sanan.” Äiti: ”?” Lapsi: ”Kumi.” Äiti: ”Lyhythän se on.” Lapsi: ”Sehän venyy.”
Nimiin vaikuttamalla voi myös vaikuttaa asioihin. Tämä on magiaa. Pikkulapsissa itsessään, täysin spontaanisti, syntyy käsityksiä ja käyttäytymistapoja, jotka vastaavat niitä, mitä etnografia toteaa esiintyvän varhaiskantaisten luonnonkansojen keskuudessa, ihmiskunnan historiassa. Maaginen maailmankäsitys on itse asiassa ihmisen ensimmäinen filosofia ja sen yleiset periaatteet ovat kaikkialla suunnilleen samat. Samankaltaisuus on luonnollisesti selitettävissä vain niin, että siinä ovat kysymyksessä yleiset psykologiset lainalaisuudet.
On siis ilmeistä, että ihmiskunta kaikkialla on läpikäynyt samoja sielullisia vaiheita kuin nykyinen ihmislapsi käy tänä päivänä. Vastaavuudet luonnonkansojen maagisten käsitysten ja lasten ajattelutapojen välillä ovat niin yksityiskohtaiset, että meidän on selitettävä edelliset samalla tavalla kuin jälkimmäiset. Kuten lapsen niin myös alkukantaisten ihmisten ajattelussa esiintyvä unikuviin suhtautuminen, sanoihin ja nimiin otettu suhde, saavat selityksensä lasten suhteellisen vähäisestä jäsentämisestä elämys- ja ajatustavallaan.
Tällöin erityisesti tietoinen hahmotus on heikkoa: symbolit käsitetään signaalin luonteisiksi, jolloin ero unen ja valveen, kuvan ja esineen, nimen ja asian, osan ja kokonaisuuden välillä on epäselvä.
Piaget ́n tutkimusten merkitys on ollut siinä, että niiden kautta on ollut mahdollista havaita lapsen ajattelun erilaisuus aikuisen ajatteluun verrattuna. Ajattelu on erilaista, siksi myös pedagogiikan on otettava erilaista suhdetta lapseen: on tultava lasta vastaan ja tehtävä lapsen ympäristössä asioita siten, että lapsen illusionismi, mielikuvituksen alkumuoto ei tunne olevansa huonommuutta.
Syventävää tietoa lapsuudesta ja sen kehityksestä voi lukea esimerkiki Piaget ́n kirjasta Lapsi maailmansa rakentajana.
