Toimintaperiaatteet hyväksytty

Steinerkasvatuksen liiton jäsenten toimintaperiaatteet hyväksyttiin yhdistyksen syyskokouksessa Tampereella 24.11.2023.

Steinerkoulut ja steinerpäiväkodit ovat itsenäisiä toimijoita, jotka jakavat keskenään yhteisen ihmiskäsityksen ja arvomaailman. Steinerpedagoginen liike on levinnyt viidelle matereelle, yli 60 maahan. 

 

Kansallisella tasolla itsenäiset koulut ja päiväkodit ovat yhdistyneet kansallisiksi yhdistyksiksi, jotka käsittelevät keskenään yhteisiä asioita, kuten pedagogiikan kehittämistä, opetussuunnitelma-asioita tai yhteiskunnallista edunvalvontaa. Yhteisiin asioihin kuuluu myös vastavuoroinen tunnustaminen steinerkouluksi ja steinerpäiväkodiksi. Suomessa kansallinen yhteenliittymä on Steinerkasvatuksen liitto. Steinerkasvatuksen liiton jäsenet noudattavat yhdessä laadittuja toimintaperiaatteita sekä kansainvälisiä pedagogisen liikkeen yhdessä laatimia kuvauksia steinerpedagogiikasta.

 

Steinerpedagoginen liike näkee itsensä kansalaisyhteiskunnassa vapaana kasvatusliikkeenä, joka tarvitsee olemassaololleen vapaata henkistä elämää ja samalla myös sitovia sopimuksia. Tavoitteena on turvata keskeiset toimintatavat ja vähimmäisstandardit ja siten suojella steinerpedagogiikan erityislaatua ja kehittää sitä edelleen. Suomessa steinerkoulut ja -päiväkodit ovat kiinteä osa kansallista koulutusjärjestelmää. Steinerkasvatuksen liiton jäsenet toimivat oman erityisen kasvatusopillisen järjestelmänsä (steinerkasvatus) pohjalta suomalaisessa kasvatus- ja koulutuskentässä.

 

Osana nimenkäyttöoikeusprosesseja Steinerkasvatuksen liiton jäsenet hyväksyivät yhdistyksen syyskokouksessa toimintaperiaatteet kaikille jäsenille.

 

>> Toimintaperiaatteet

 

Jaa

Saatat olla myös kiinnostunut näistä

Permakulttuuria koulupuutarhassa

Permakulttuurinen tapa toimia yhteistyössä luonnon kanssa tarjoaa paljon pedagogisia oppimismahdollisuuksia. Siksi se sopii hyvin steinerpedakogiseen opetukseen ja steinerkoulun toimintaan. Kertoo Terhi Hirvikallio Lappeenrannan steinerkoulusta.

PÄIVÄKODIN PUUTARHAPROJEKTI

Varpaat innostuksesta vapisten seisoimme lentokentällä. Tätä oli odotettu ja suunniteltu jo pitkään! Työkaverimme olivat maalanneet mieliimme Saksan steinerpäiväkotien puutarhapihoista satumaisia kuvia viikkojen ajan ja nyt pääsisimme näkemään ja kokemaan ne itse. Niinpä eräänä toukokuun viileänä kevätpäivänä saattelimme päiväkodin lapset portille ja hyppäsimme taksiin koko Siriuksen

Konflikti voi olla mahdollisuus

Uskomme steinerkouluissa, että toista kuuntelemalla, arvostamalla ja kunnioittamalla voimme hyvin – niin oppilaat keskenään kuin opettajat ja muu henkilökunta työyhteisössä. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin haluamme ja toivomme. Konflikteja tulee väistämättä ja aika ajoin, ihmisiä kun olemme. Olennaista on nähdä riita- tai konfliktitilanne