Miten opettaja luo olosuhteet esiluokkalaiselle?
Kerran eräs nuori opettaja tuskastuneena kertoi minulle, ettei hän ollenkaan hallitse lapsiryhmäänsä. He riehuvat, huutavat, juoksevat, eivät asetu. Eivät kuuntele häntä, nimittelevät, käyvät kimppuunkin.
Sanoin hänelle : Rakasta kaikkia yhtä paljon.
Seuraava päivä, ja kaikki hänen seuraavat päivänsä opettajana muutti kaiken. Rakkaus on korkein auktoriteetti.
Jatkuva ja sinnikäs itsetutkiskelu ja itsekasvatus ovat opettajan tärkeimmät työkalut. Lapsi ei vaadi täydellisyyttä, hän odottaa opettajalta rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja eettisyyttä. Hän kyllä huomaa kaiken teeskentelyn ja esittämisen. Aikuisen sielunelämä on lapsen tärkein ympäristö. Aikuista hän matkii kaikessa. Matkimalla aikuisia hän on oppinut kävelemään ja puhumaan. Tämä jäljittely jatkuu oikeastaan läpi elämän. Valitsemme esikuvamme. Haluamme olla heidän kaltaisiaan.
Lapselle kyllä riittää ihminen joka pyrkii, joka opettelee tuntemaan itseään. Tällaisessa peilissä lapsi peilaa itseään, harjoittelee samaa, vaikkakin vielä tiedottomasti.
Kaikki, mikä on lapsen kasvuympäristöä, vaikuttaa häneen voimakkaasti, muovaa häntä.
Siksi esiluokassa on harmonisia kauniita värejä. Verhot voivat olla vaalean punaisia, auringon valoa heijastavia; seinät on usein laseerattu vaalean persikan sävyin. Tällainen värimaailmaa ikään kuin resonoi lapsen sielussa. Hän on kotonaan.
Steinerpedagogiikkaan kuuluvat aidot materiaalit, mehiläisvahaliidut, lampaanvillalangat ja leikkikalut jotka on valmistettu esimerkiksi puusta tai muista aidoista materiaaleista. Aitojen materiaalien parissa lapsi tulee ikään kuin lähemmäksi luontoa, hän tuntee mielihyvää saadessaan koskettaa niitä. Värien ja muotojen maailma ruokkii häntä, mielihyvä ja ilo antavat hänelle kasvuvoimia.
Opettajan kertomat sadut muuttuvat hänen sisäisyydessään eläviksi mielikuviksi. Usein hän haluaa myös heti leikkiä näitä satuja. Olla prinssi, noita tai kolme pukkia. Hän eläytyy erilaisiin hahmoihin, löytää ne itsestään. Hän luo itse henkiin satujen synnyttämät mielikuvat. Hän kokee ne voimakkaasti. Tämä mielikuvitusvoima on ihmisen tärkeä voimavara. Sitä tarvitsevat niin tiedemiehet, taiteilijat kuin kaikki ihmiset. Kaikki myöhempi opiskelu pohjaa paljolti kykyyn muodostaa sisäisiä kuvia. Me kaikki tarvitsemme sitä elämässä.
Onkin melko surullista nähdä parivuotiaan istuvan rattaissa katsellen kännykästä valmiita nopeasti liikkuvia kuvia. Tietotekniikka kaikkine ihmeineen, niin tärkeää kuin se onkin, on tunkeutunut aivan liian pian lapsen maailmaan kilpailemaan satukirjojen kuvien kanssa. Kotona voikin olla vaikeaa eristää pienempiä lapsia tietokoneesta, tabletista tai kännykästä, varsinkin jos näkee isompien sisarusten ja vanhempien käyttävän näitä. Hän haluaa matkia.
Mutta ennen kaikkea hän haluaa olla ihmisen kanssa. Tarjoa siis hänelle itsesi.
Usein kuulee sanottavan, että maailma on muuttunut, nyt on tällaista.
Jos maailma on muuttunut, niin lapsen tarpeet sen sijaan eivät ole.Yhä edelleen hän tarvitsee ne samat vanhat asiat kasvaakseen terveeksi ja tasapainoiseksi omaksi itsekseen. Hän tarvitsee aikuisen turvaa, huolenpitoa ja rakkautta. Hän tarvitsee ikävaiheeseensa sopivia asioita. Hän tarvitsee kunnollista oikeaa ruokaa, päivärytmiä ja säännöllistä pitkää yöunta. Hän tarvitsee paljon leikkiä ja iloa elämäänsä. Hän on jatkuvasti kehittyvä ja kasvava olento, johon koko ympäristö vaikuttaa niin hyvine kuin huonoine puolineen.
Lapsi on ihmistaimi, jota puutarhuri vaalii.
Tämä aika todellakin on luonut kasvattajille uudet haasteet. Niin vanhemmille kuin opettajillekin, ja meille kaikille, koska jokainen lapsen kohtaama ihminen on hänen kasvattajansa.
Esiluokka ei ole mikään todellisesta maailma eristetty epätodellinen satumaa. Se on todellisuus itse. Se on lapsen todellinen maailma.
Tämän runon kirjoitin jäädessäni eläkkeelle esikoulunopettajan työstä. Ehkä se sisältää jotain siitä, mitä olen lapsilta oppinut.
TÄMÄ HETKI
Missä maailmat syleilevät toisiaan,
ja on vain yksi isänmaa,
ja yksi äidinkieli,
on lastenmaa.
Olen maa, joka sallii kaiken kasvaa,
vuokon sinne,
tammen tänne,
ja niityn, täynnä unikoita,
sinikelloja ja päivänkakkaroita.
Ja Auringon siunaus lepää kaiken yllä.
Olen oksa, joka ojentuu linnun laulupuuksi.
Olen taivas, joka sallii tähden säteillä,
ja kevättuuli, joka kantaa perhosen ensi lentoa.
Olen puu, johon tiikeri teroittaa kyntensä,
ja myrskyävä meri, joka kantaa laivan kotisatamaan.
Tämä hetki minulla on,
minulla, ja tällä lapsella.
