Aihe: Niina Punzo

AJATUKSIA SUOMEN VARHAISKASVATUSKOULUTUSTEN ARVIOINTIPROSESSISTA

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti vuosina 2022–2023 valtakunnallisen varhaiskasvatuksen koulutusten arvioinnin. Arvioinnin tulokset julkaistiin 13.3.2024 järjestetyssä arviointiseminaarissa. Arviointiryhmä esitteli tilaisuudessa arvioinnin keskeisimmät tulokset. Arviointi kohdennettiin niiden yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, ammatillisen koulutuksen järjestäjien sekä Snellman-korkeakoulun toteuttamaan varhaiskasvatuksen koulutukseen, joka tuottaa varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaisen kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen opetus-,

Lue lisää

MIKÄ ON SNELLMAN-KORKEAKOULUN OLEMUS?

Filosofi Aristoteleen mukaan jonkin ilmiön olemuksen ymmärtää parhaiten kun tutkii sen syntyä  – mitkä voimat vaikuttivat sen syntymässä.  Alussa oli idea  Idea oli korkeakoulu, joka tukisi tasapainoista inhimillistä kehitystä ja joka ottaisi huomioon myös ihmisen ja maailman sielullis-henkisen puolen, antroposofisen hengentieteen pohjalta. Itse asiassa siinä

Lue lisää

TERVEISIÄ TONTUNTUVASTA

Kevät on tullut tänne Lappeenrantaankin, lumi sulaa ja lintuset laulaa. Lisääntynyt valoisuus ja auringon voima antaa lapsille ja aikuisille paljon lisää energiaa arkeen. Yhdessä on hyvä olla, turvallinen arki kantaa! Lappeenrannan steinerpäiväkoti Tontuntupa on perustettu 1972, joten pitkä varhaiskasvatuksen taival on jo tällä päiväkodilla takana.

Lue lisää

TULEVAISUUS ON KÄSISSÄMME

Tänään maailma tuntuu entistä epävarmemmalta paikalta. Tulevaisuus ei näyttäydy enää yhtä ennustettavalta kuin vielä muutama vuosi sitten. Tapahtuu paljon yhtäaikaisia, eri tasoisia, mutta toisiinsa vaikuttavia asioita. Tulevaisuus rymistelee sisään melkein karmit kaulassa ja vaatii tekemään isoja ratkaisuja. Tulevaisuus on vahvasti läsnä steinerkasvatuksessa. On ollut aina.

Lue lisää

Muut aiheet