BLOGI

kirjoituksia steinerkasvatuksesta

Varpaat innostuksesta vapisten seisoimme lentokentällä. Tätä oli odotettu ja suunniteltu jo pitkään! Työkaverimme olivat maalanneet mieliimme Saksan steinerpäiväkotien puutarhapihoista satumaisia kuvia viikkojen ajan ja nyt pääsisimme näkemään ja kokemaan ne itse. Niinpä eräänä toukokuun viileänä kevätpäivänä saattelimme päiväkodin lapset..
Uskomme steinerkouluissa, että toista kuuntelemalla, arvostamalla ja kunnioittamalla voimme hyvin – niin oppilaat keskenään kuin opettajat ja muu henkilökunta työyhteisössä. Mutta aina kaikki ei..
Lea Pulkkisen alkuvuodesta julkaistu kirja ”Lapsen hyvinvointi alkaa kodista” on arvokas merkkiteos, todellinen helmi, jolla tulee varmasti olemaan monenlaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Se on voimakas..
Olen kiitollinen, että lasteni steinerkoulun opettajat olivat jakamassa kanssani kasvatusvastuuta – ja myös kasvatusiloa! kertoo lyhytelokuvassa äitiä esittänyt Riitta Ojamaa…
Helsingin Rudolf Steiner -koulun luokanopettaja Ilona Lehtinen keskittyy joka aamu lapsiin yksitellen. – Otan pienen hetken, katsotaan silmiin ja sanotaan huomenet…
Onko meidän ympäristömme liian valmis? Jättääkö se tilaa lasten leikeille? Voisiko olla, että monimuotoisella luonnolla on yhteys myös terveyteemme? Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee..

Lorem ipsum!

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar.