Onko meidän ympäristömme liian valmis? Jättääkö se tilaa lasten leikeille? Voisiko olla, että monimuotoisella luonnolla on yhteys myös terveyteemme? Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee Kati Heikkilä-Huhta tässä artikkelissa.
Mikä näky yhdistää usein steinerpäiväkotien ja -koulujen pihoja, ympäri maailman?
No siellä täällä lojuvat kepit. Käpykasat. Majaviritelmät. Alati paikkaa vaihtavat kivet, niiden alta pakoon viuhahtavat ötökät. Savisen hiekkaiset ämpärit, multavelliherkut. Puut, jotka ovat sisukkaan sinnikkäästi kannatelleet kiipeilijöitä monen kokoisia, jokunen oksansa maahan sortuneena kelonharmajana. Pörriäisille varjellut piilopaikat. Moninaiset viljellyt yrtit, marjapensaat ja luonnonkasvit, sellaiset, joilla saa koristella ne mutakakut.
Joidenkin silmiin ovat ehkä sekaisen sotkuinen näky?
Ihan sama! Sillä juuri tuollaisina laskemattomin monimuotoisin variaatioin meidän pihamme ovat usein aivan täydellisen luotuja mitä houkuttavimpiin leikkeihin, toimiin tarttumiseen ihan itse, omasta tahdosta. Ne puhuvat jo kaukaa lapsille, kutsuvat luokseen toimimaan omin vaihtuvin säännöin, alati muutosvalmiina. Niiden mainio keskeneräisyys on se houkutus: voit tulla tänne, touhuta, täällä on juuri sinulle paikka, sinua tarvitaan. Sen sijaan standardoidun siistit pihat huutavat lapsille: tämä on aikuisten aluetta, ammattilaisten. Älä muuta mitään, älä jätä jälkeä, toimi kuin on puolestasi valmiiksi ajateltu. Jälkimmäisen kaltaisen äänen tunkeutumisella alitajuntaan saattaa olla kauaskantoiset jäljet. Tahdottomuudenko kasvatusta. No, onneksi terveet lapset ovat kekseliäitä – kääntävät vaikka istutetut laattakivet leikkeihinsä, jonsei muuten leikit pääse jatkumaan. Mikä ei aina kyllä ilahduta kiinteistövastaavia.
Pihoihimme ja ylipäätään toimintakulttuuriimme liittyy monia viime vuosina laajemminkin hoksattuja oivalluksia luontoyhteyksien terveysvaikutuksista: terveyden biodiversiteettihypoteesi ja kehomme mikrobiomi.
Monimuotoisella luonnolla nähdään yhteys terveyteemme – tai sen vähentyessä sairastumisriskimme kasvuun. Terveyden biodiversiteettihypoteesi laajentaa vanhempaa oivallusta liiallisen hygienian yhteyksistä erityisesti allergioihin. Biodiversiteetti- eli monimuotoisuushypoteesi esittää, että elinympäristöjen yksipuolistuminen ja vähentynyt luontoyhteys ylipäätään alentaa luonnollisia ja terveyden kannalta välttämättömiä mikrobiyhteyksiä. Tästä seuraa mikrobitasapainon häiriötä, häiriintynyt immuunivaste ja kohonnut allergiariski.
Kuinkahan paljon muitakin yleistyneitä autoimmuunisairauksia tulee selittymään luontoyhteyksien vähentymisellä ja yksipuolistumisella. Jää nähtäväksi.
Mutta ei jäädä odottamaan! Vaan toimitaan monimuotoisen luonnon vaalijoina, entistä tietoisemmin.
Pihojen hoitajina voimme tehdä paljon tietoista monimuotoisuuden vaalimista – ja siten edistää terveyttämme aivan fyysisesti mikrobivaikutusten vuoksi (sekä psyykkisesti, sosiaalisesti ja henkisesti luomalla yhdessä estetiikkaa :).
Monien steinerpäiväkotien ja -koulujen pihoja näkee vaalitun hallitun hoitamattomuuden periaattein: luonnon monimuotoisuutta autetaan, monille erilaisille lajeille annetaan tilaa, luonnon- ja viljelykasvit elävät mukavasti rinnatusten. Pihoissa on erilaisia valoisuus- ja kosteusvaihteluita. On eri ikäisiä puita, pensaita, majanrakennuspaikkoja. Puu saa myös vanheta arvokkaasti, lahota. Pihoja ei ruohonleikkurein parturoida liian laajalti, vaan missä mahdollista luonto pukkaa kukkaa pölyttäjien iloksi. Moni näkee puutarhanhoidon hallitun hoitamattomuuden periaatteella toteuttuna kuuntelevan herkkänä yhteistyönä luonnon kanssa, sen lempeässä ja oivalluksia tuottavassa ohjailussa.
Monimuotoista luontoa hoitaen vaalitaan myös terveytemme kannalta olennaista, näkymätöntä mikrobimonimuotoisuutta.
Myös sisätoimissamme on paljon traditioita, jotka voi hoksata myös mikrobiterveyden vaalimiseksi: vuodenaikapöytä, istutushommissa kädet multaan, leivonta, hapatetut vihannekset, hunajan ja huonajatuotteiden käyttö, biodynaaminen ja luomuruoka, luonnonkuidut ja -materiaalit, luonnolliset puhdistusaineet: kaikki tämä aito edesauttaa monimuotoisen terveen mikrobiomimme muodostusta ja ylläpitoa. Olemmehan holobiontti – vapaa suomennokseni: monilo – tuhansien erilaisten mikrobien kanssa symbioottisessa suhteessa elävä ja kehittyvä kokonaisuus. Monilomme näyttää tarvitsevan jatkuvaa kosketusta luonnon mikrobistoihin pysyäkseen monimuotoisena ja terveyttä ylläpitävänä kokonaisuutena.
Olennaista on antaa lasten päästä möyrimään luonnossa, antaa ja rohkaistakin könyämään siinä yltä päältä, käsitellä, tassutella, haistella, maistellakin vähän – geofagia tunnetaan laajalti eri kulttuureissa. Liekö intuitiivista syömistä, jossa osaansa voi näytellä toiset aivomme, suolistomme mikrobiomi, joka kiertäjähermon kautta viestittelee pään aivoillemme että mitä kokonaisuuden kannalta tänään mahaan tarvittaisiin.
Steinerpäiväkodit ja -koulut ovatkin olleet alusta asti aivan edelläkävijöitä luontoaskeleiden otossa, luontosuhteen vaalimisessa sekä aistittavan monimuotoisuuden, hallitun hoitamattomuuden että mikrobimonimuotoisuuden vaalimisessa. Jatketaan, entistä tietoisempana valtavan arvokkaasta perinnöstämme.
PS. Waldorf 100 -juhlavuoden teema Bees&Trees ei pääty vaikka juhlavuosi päättyykin. Monimuotoista materiaalia ja toimintaideoita on koottu päiväkodeille, kouluihin ja lukioihin, ja lisää valmistuu. Tällä hetkellä materiaali on löydettävissä liiton sivuilta: https://peda.net/steinerkasvatus/bees-trees2
Toiveita ja kehitysehdotuksia kiitollisena edelleen vastaanotetaan!
KAti Heikkilä-Huhta
Kirjoittaja on Oulun steinerkoulun biologian opettaja sekä Waldorf100 – Bees&Trees -hankkeen toinen vetäjä.
Henri Sinisalmi
Valokuvaaja
