STEINERKASVATUKSEN SYYSPÄIVÄT 2.-3.9.2022 SNELLMAN-KORKEAKOULUSSA Steinerkasvatuksen syyspäivät sukeltavat tänä syksynä digimaailmaan! Digispeda -hankkeen kick-off seminaari on kaikille avoin! Kahden päivän aikana syvennytään konkreettisesti käytännöllisiin tapoihin edistää lasten digitaalisia valmiuksia ikäkauteen sopivalla tavalla! Tervetuloa oppimaan, keskustelemaan, oivaltamaan! Steinerpedagoginen, 0-10 vuotiaan lapsen kehityksen mukainena tapa lähestyä digitalisaatiota. Kuinka
Vuosi sitten keväällä 2021 alkanut OPH:n rahoittama ja Jyväskylän steinerkoulun ja Steinerkasvatuksen liiton toteuttama Kielten tutor-hanke on päättymässä. Työ on loppuraporttia vaille valmis. Hankkeen aikaisten kokoontumisten diat ja muut materiaalit on koottu yhteen ja ne ovat kaikkien tutkittavissa Steinerkasvatuksen liiton ylläpitämällä hankesivuilla. Hankkeen tavoitteena oli
– Talkoissa lapset saavat kokea, että yhdessä isommalla porukalla voi tehdä asioita, joita ei yksin pystyisi tekemään. Kyse on mielestäni myös esimerkkinä toimimisesta: voi toimia ja tehdä yhdessä positiivisia asioita ja pitää hauskaa, ja samalla vaikuttaa omaan koulu- ja elinympäristöönsä. Näin kertoo Juho Jäppinen Jyväskylän
Lea Pulkkisen alkuvuodesta julkaistu kirja ”Lapsen hyvinvointi alkaa kodista” on arvokas merkkiteos, todellinen helmi, jolla tulee varmasti olemaan monenlaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Se on voimakas ja rohkea kasvatuksellinen ja yhteiskunnallinen puheenvuoro hyvän lapsuuden, lapsen hyvinvoinnin ja vanhemmuuden puolesta. Kirjoittajan eetos liittyy demokratian kriisiin, jonka ratkaisuna on