70 vuotta steinerpedagogista toimintaa

Vuonna 2023 tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä kun ensimmäinen steinerpedagogiikkaa edistävä yhdistys syntyi Suomessa. ”Rudolf Steinerin pedagogiikan seura – Föreningen för Rudolf Steiner pedagogik” perustettiin vuonna 1953. Juhlavuosi näkyy Steinerkasvatuksen liiton toiminnassa monella tavalla.

Juhlavuonna nostetaan esiin ihmisiä ja yhteisöjä, jotka ovat yhteistyössä edistäneet steinerkasvatusta Suomessa seitsemän vuosikymmenen aikana. Onko sinulla tietoa ja muistoja vuosien varrelta? Ole yhteydessä Steinerkasvatuksen liiton toimistoon, Pia Pale p. 0443588826 tai pia.pale@steinerkasvatus.fi

Mikä tekee steinerkasvatuksesta erityisen tänään? 
 Miksi perheet valitsevat steinerkasvatuksen?

Liitto teki kyselyn ensimmäisten luokkien oppilaiden perheille vuonna 2014. Tänä syksynä kysytään uudelleen ja syvennetään näkökulmaa. Koitamme tavoittaa tänä syksynä aloittaneen ensimmäisen vuosiluokan vanhemmat ja selvittää ovatko syyt steinerkasvatuksen valitsemiseen muuttuneet vuosikymmenessä. Koitamme tavoittaa myös nykyisen 9.luokan – ovatko taannoisen ensimmäisen luokan vanhempien odotukset täyttyneet? Lisäksi haluamme kuulla vuonna 1955 aloittaneiden ensimmäisten luokkien alumneilta niistä syistä, miksi heidän perheensä valitsivat steinerkasvatuksen. Näistä kyselyistä ja keskusteluista muodostamme kuvaa muutoksesta ja käännämme katseen kohti tulevia vuosia.

  • Koko steinerpedagogisen liikkeen yhteisenä yhteistyöpäivänä 24.11.2023 Tampereella eläydytään historiaan ja kirkastetaan yhteistä tulevaisuuskuvaa.
Mikä on steinerkasvatuksen asema ja tehtävä Suomen koulutuskentässä? 

Toukokuussa 2024 saamme vieraaksemme Hague Circle – International Council for Steiner/Waldorf Education:in joka yhdistää kaikki maailman steinerpedagogiset toimijat. Keväällä ilmestyy myös kansainvälinen julkaisu, jossa pohditaan steinerpedagogiikan suhdetta ja asemaa yhteiskunnassa eri maissa. Suomesta analyysin julkaisuun on kirjoittanut Jan-Erik Mansikka. Haagin piirin vierailun yhteydessä pohdimme kysymystä niin omasta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta.

  • Hague Circle – International Council for Steiner/Waldorf Education Suomessa 9.-12.5.2024 Snellman-korkeakoulussa.

 

Jaa

Saatat olla myös kiinnostunut näistä

Permakulttuuria koulupuutarhassa

Permakulttuurinen tapa toimia yhteistyössä luonnon kanssa tarjoaa paljon pedagogisia oppimismahdollisuuksia. Siksi se sopii hyvin steinerpedakogiseen opetukseen ja steinerkoulun toimintaan. Kertoo Terhi Hirvikallio Lappeenrannan steinerkoulusta.

PÄIVÄKODIN PUUTARHAPROJEKTI

Varpaat innostuksesta vapisten seisoimme lentokentällä. Tätä oli odotettu ja suunniteltu jo pitkään! Työkaverimme olivat maalanneet mieliimme Saksan steinerpäiväkotien puutarhapihoista satumaisia kuvia viikkojen ajan ja nyt pääsisimme näkemään ja kokemaan ne itse. Niinpä eräänä toukokuun viileänä kevätpäivänä saattelimme päiväkodin lapset portille ja hyppäsimme taksiin koko Siriuksen

Konflikti voi olla mahdollisuus

Uskomme steinerkouluissa, että toista kuuntelemalla, arvostamalla ja kunnioittamalla voimme hyvin – niin oppilaat keskenään kuin opettajat ja muu henkilökunta työyhteisössä. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin haluamme ja toivomme. Konflikteja tulee väistämättä ja aika ajoin, ihmisiä kun olemme. Olennaista on nähdä riita- tai konfliktitilanne