Aihe: 5 maaliskuun, 2023

KARITSAN TERVEISET

Pääsiäisen lähestyessä Karitsaan ilmestyy pääsiäispuu. Kun päiväkoti toimi vuosia sitten Jollaksen kartanossa, menimme pari viikkoa ennen pääsiäisjuhlaa kartanon puutarhaan ja sahasimme varovasti puutarhan omenapuusta sopivan ison oksan pääsiäispuuksi. Omenapuu ”siunattiin” ennen oksan irrottamista. Juhlapyhien koittaessa, meillä oli upeasti kukkiva oksa suuressa vaasissa. Viime vuosina olemme

Lue lisää

RAMADAN

RAMADAN   Tänä keväänä, pääsiäisen aikaan, vietetään myös Ramadania. Ramadan on islamilaisen kuukalenterin yhdeksäs kuukausi. Sen tärkein tapahtuma on koko kuukauden kestävä uskonnollinen paasto. Tänä vuonna sitä vietetään maaliskuun puolesta välistä huhtikuun puoleenväliin.   Alla olevan kuvauksen Ramadanista on kirjoittanut Anjum Mir, neljän lapsen äiti,

Lue lisää

KASVAMAAN AUTTAMISTA

Ajatuksia Silmu-seminaarin teemoista Ilon on oltava mukana kasvatuksessa kuin tuoksu kukassa. Sen tulee valaista ja lämmittää kasvun tietä ja opin polkuja. Lapsi on luonnostaan iloinen; meidän aikuisten on tultava ilolla heidän iloaan vastaan.    Steinerpedagogiikalla on omat vahvuutensa esimerkiksi se on luonteeltaan terapeuttista, parantavaa. Jos

Lue lisää

LAPSEN MAAILMA

”Lapsi näkee maailman kokonaisena, rikkomattomana. Luonnon ja hengen välillä ei vielä ole juopaa tässä lapsen kokemassa satumaailmassa. ”Leikkikalu elää ja on sitä, mitä se esittää. Eläin puhuu, metsä laulaa, kukka iloitsee ja suree, kaikella luonnossa on elämänsä, äänensä, tunteensa ja tarkoituksensa; kaikki ymmärtävät lasta ja

Lue lisää

Muut aiheet