BLOGI

kirjoituksia steinerkasvatuksesta

STEINERKASVATUKSEN LIITON JAOSTOJEN YHTEISTYÖ

”Keskustelussa nousi esiin tarve tuoda alkuopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimijat tiiviimpään yhteistyöhön: vahvistaa lapsen eheää opinpolkua varhaiskasvatuksesta esikouluun, ja siitä edelleen alkuopetuksen pariin. Tutustua toistemme nykytoimintaan, ymmärtää mikä on meille tärkeää, ja mitä voidaan tehdä jatkossa. Näin syntyi idea yhteisestä tapahtumasta”.

Steinerkasvatuksen liiton koulujaosto on steinerkoulujen ”yhteinen opettajainkokous”. Sitä voidaan kuvailla myös koululiikkeen pedagogisena sydämenä, jonka muodostavat opettajaedustajat jokaisesta Suomen steinerkoulusta. Vuodesta 2020 lähtien tapaamisia oli haasteellista järjestää, mutta hiljaiselon jälkeen keväällä 2022 toiminta laitettiin uudelleen käyntiin Lahden Steinerkoululla. Jaosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa ja tapaamisia luotsaa Ville Luonuansuu ja Ivan Punzo, jotka toimivat myös steinerkoulujen luokanopettajina. Alkaneen toiminnan yksi tärkeimpiä päämääriä on hedelmällinen yhteistyö eri oppilaitosten välillä.

Tähän liittyen koulujaoston ja varhaiskasvatusjaoston valmistelevat tiimit tapasivat suven viimeisinä päivinä keskustellakseen mahdollisesta yhteistyöstä. Eipä kulunut montaa tovea yhteisten sävelten löytämiseksi!
Keskustelussa nousi esiin tarve tuoda alkuopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimijat tiiviimpään yhteistyöhön: vahvistaa lapsen eheää opinpolkua varhaiskasvatuksesta esikouluun, ja siitä edelleen alkuopetuksen pariin. Tutustua toistemme nykytoimintaan, ymmärtää mikä on meille tärkeää, ja mitä voidaan tehdä jatkossa. Mitä toivotaan toisiltamme?

Näin syntyi idea yhteisestä tapahtumasta, alustasta, jossa keskustella ja työstää yhteisiä aiheita säännöllisen ajan välein. Tapahtuma toisi samalla steinerkasvatuksen kentän osapuolet, koulut ja päiväkodit, yhä lähemmäksi toisiaan. Tarkoituksena on pitää tapahtuma avoimena kaikille aiheista kiinnostuneille.

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ensimmäinen tapahtuma järjestetään tammikuussa, Helsingin Elias-koulussa perjantaina 20.1. ja lauantaina 21.1.2023. Jaostojen valmistelevat tiimit jatkavat tulevina kuukausina yhteistä suunnittelua, tarkempaa tietoa siis
luvassa pian!

 
 
VILLE LUONUANSUU
Luokanopettaja
Vantaan seudun steinerkoulu
Koulujaoston puheenjohtaja
IVAN PUNZO
Luokanopettaja
Elias-koulu
koulujaoston varapuheenjohtaja
 

Lorem ipsum!

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.Lorem ipsum dolor sit amet consectetur adipiscing elit dolor

Merja Meriahven
Erityisopettaja, fil, ma.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Vaasan Rudolf
Steiner -koulu

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Aiheet