BLOGI

kirjoituksia steinerkasvatuksesta

MITEN STEINERPEDAGOGIKSI TULLAAN?

Artikkelin aiheeksi valikoitui innokasta keskustelua kirvoittanut teema- mitä on steinerpedagogiikka syvimmältä ytimeltään?  Onko steinerpedagogiikka menetelmä vai onko sen ytimessä jotain muuta? Miten steinerpedagogiksi tullaan? 

Keskustelussa mukana 

  • TR (Tiina Ristolainen, Snellman-korkeakoulun varhaiskasvatusopintojen opintovastaava) 
  • TJ (Timo Jantunen, Eläkkeellä oleva peruskoulun luokanopettaja) 
  • NP (Niina Punzo, steinerpedagoginen varhaiskasvatuksen opettaja) 
  •  

TR: Lähestyn teemaa ensin kysymyksillä, joita olen viime aikoina paljon pohtinut;  

– Mikä on steinerpedagogista ydinosaamista? 

– Onko steinerpedagoginen varhaiskasvatus jotakin, jonka voi siirtää hiljaisena tietona, tiettynä menetelmänä toiselle. 

– Millainen perehdytys palvelee parhaiten steinerpäiväkodin uusia työntekijöitä? Millaista osaamista heiltä toivotaan yhteisössä? Millaisia tarpeita heillä itsellään on asian suhteen? 

 

TJ: Kaisu Virkkunen – Steinerpedagogiikan ytimessä (Ciris 2019) on kirja, jonka toimitin Kaisu Virkkusen ja steinerkoululiikkeen syntymän satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kirjassa on aineksia, joita voisi kouluissa ja päiväkodeissa käyttää pedagogisen keskustelun avauksina. Kirjassaan Kasi ei kylläkään nosta mainitsemiani ydinalueita esille. Päätelmät ovat omiani; ne nousevat toki opettajani Kasin opetuksesta paljonkin.  

Kirjassa Kaisu Virkkusen kasvatukseen liittyvät artikkelit muotoavat steinerkoulun olemusta monilta puolilta. Kirjan pohjalta syntyy kuva pedagogiikasta, jonka juuret ovat syvällä ihmistuntemuksessa. Kasvattajan on tunnettava kasvatettavan kasvun lainalaisuuksia ja kyettävä niiden pohjalta luomaan omintakeista kasvatuksen vuorovaikutustyötä. Tämä viittaa kasvattajan itsekasvatukseen. 

Toisaalta kirjan artikkelit hahmottavat sitä tapaa, jolla kasvattava oppiaines missäkin tapauksessa tarjotaan lasten ulottuville. Artikkeleista kutoutuu kirjo menetelmiä, joita kasvattaja voi luovasti noudattaen toteuttaa kasvatustyössään. Menetelmät ankkuroituvat tietämykseen lapsen kasvusta, ja niiden pohjimmainen tehtävä on auttaa lapsen kasvua. Tämä menetelmien pohjautuminen lapsen kasvun lainalaisuuksien tuntemukseen on steinerpedagogiikan vahvuus, joka yleiseltä koululaitokselta puuttuu.  

Steinerpedagogiikan ytimestä voi löytää kasvatuksen menetelmien kudoksen. Steinerkoulussa opetetaan suunnilleen samat asiat kuin yleisessä koulussa mutta metodisesti omalla ihmisymmärrykseen nojaavalla tavalla. Tässä mielessä steinerkoulu on ennen kaikkea metodikoulu, joka ammentaa voimansa kasvattajan pyrkimyksestä ymmärtää lapsen kehitystä ja kohdata hänet aidon vuorovaikutteisesti. Pedagogiikan ytimessä on ihminen tahtovana, tuntevana ja ajattelevana olentona. Kasvattajan on kyettävä näkemään, miten kasvun painopiste liikkuu siirryttäessä ikävaiheesta toiseen. 

Steiner-pedagoginen varhaiskasvatus nojaa vastaavasti kasvattajan käsitykseen lapsuuden omasta laadusta, tämän vaiheen erilaisuuteen myöhemmistä ikävaiheista. Steiner-pedagoginen varhaiskasvattaja ymmärtää rytmin, jäljittelyn ja leikin merkityksen lapsen elämässä ja kasvussa. Varhaiskasvatuksessa jos missä kysymys on kasvattajan itsekasvatuksesta, jotta hän kykenee aidosti kohtaamaan lapsen ja rehellisesti saattamaan häntä kasvamaan. 

Tärkeä painotusalue steinerpedagogiikassa on mielikuvituksen käyttö kasvatuksessa niin koulussa kuin varhaiskasvatuksessakin. Koulussa opetettava aines puetaan mielikuvituskuvalliseen muotoon; kertomus kerrotaan lapsille ja he saavat kuulemastaan piirtää omien mielikuvituskuviensa pohjalta. Varhaiskasvatuksessa lapset kuulevat satuja ja kertomuksia ja koko todellisuus verhoutuu heille ominaiseen unenomaiseen tunnelmaan. Tässäkin suhteessa menetelmä on erilainen kuin yleisesti vallitsevan kasvatusjärjestelmän vastaava; lähdetään lapsesta, hänen kehityksestään. Katsotaan lasta. 

Elikkä meillä on kolme asiaa: menetelmä, lapsen olemuksen ja kasvun tutkiminen sekä itsekasvatus. Riippuu näkökulmasta, mikä näistä painottuu eniten. Voisi ajatella, että kaikki lähtee lapseen katsomisesta, minkä jälkeen kehitän menetelmän pedagogiikasta saatujen viitteiden pohjalta. Nämä kummatkin vaativat itsekasvatuksellista otetta: minun on kasvettava ihmisenä kohtaamaan lapsi ja toteuttaa menetelmää, jonka olen hyväksi todennut. 

Steinerpedagogiksi aikovalta on varmasti löydyttävä kiinnostus ihmiseen ja maailmaan, niin fyysispsyykkiseen kuin myös henkiseen maailmaan. Erityinen kiinnostus täytyy pedagogilla olla lapseen, hänen kasvuunsa ja ikäkautiseen kehitykseensä. Lisäksi on oltava innostus kehittää kiinnostuksensa pohjalta pedagogiikkaa, joka vastaa tähän lapsen kehityskulkuun.  Ja vielä: on oltava yritys, tahdon ponnistus aina vain yrittää. Tätä Kaisu Virkkunen piti hyvin tärkeänä “ydinosaamisena”. 

 

 

TR: Kiitos Timo kun nostit ja kiteytit esiin Kaisu Virkkusen hienoja ajatuksia edellä.  

Minusta on aina uudelleen inspiroivaa pohtia miten steinerpedagogisia menetelmiä voi opettaa? Tai miten niitä tulisi opettaa.  Steinerpedagogisen opettajankoulutuksen ja varhaiskasvatuksen näkökulmasta katsovana kouluttajana näen menetelmiin tiedollisen perehdytyksen olevan vain yksi osa opintoja.  

Päiväkodissa uusi työntekijä hyötyy, että hän saa tietoa siitä, miten ja mistä lähtökohdista steinerpäiväkodissa toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan. Hän voi aluksi tukeutua tähän annettuun malliin ja saada varmuutta ja turvallisuutta omaan toimintaansa siitä.  Tällainen annettu steinerpedagogiikka voi ajan myötä kuitenkin muuttua ahdistavaksi ja vangitsevaksi, jos omakohtainen tutkiva suhde siihen jää syntymättä. Pedagogiikka voi jäädä työntekijälle eräänlaiseksi dogmiksi, “näin meillä on aina tehty” tai ei-listaksi “tämä ei ole steinerpedagogista”.  

Löysin äskettäin vanhasta Takojasta (5/99) Rauno Huttusen näkökulma-artikkelin Irti indoktrinaatiosta: opetukseen tarvitaan dialogia. Artikkelista löysin monia yhteyksiä omaan pohdintaani steinerpedagogiikan ytimestä ja siitä millainen matka steinerpedagogiksi tuleminen voi olla. Miten opettajankoulutuksessa voidaan lähestyä Bubermaista minä-sinä suhdetta steinerpedagogiikkaan? Huttunen korostaa, että opiskelijan puolelta dialogisuus opiskelussa on myös valmiutta ryhtyä sisäiseen dialogiin opetuksen sisällön (der Sache) kanssa. Huttusen mukaan tällainen “dialogisuus on avoimuutta toiseudelle”.  

Miten kasvattaja sitten avautuu toiseudelle tai luo dialogista minä-sinä suhdetta ihmistuntemukseen? Miten hän matkallaan steinerpedagogiksi tutkii kasvun lainalaisuuksia ja luo näiden pohjalta vuorovaikutteista kasvatustaidetta? Voiko näitä Virkkusen inspiroimia Timo Jantusen esille nostamia steinerpedagogiikan ydinlaatuja opettajankoulutuksessa antaa tai siirtää, miten niitä opitaan? 

Steinerpedagiikka nähdään monesti ulkopuolelta katsottuna eräänlaisena vanhentuneena uskomusjärjestelmänä. Sitä myyttiä mielestäni parhaiten ravistelemme tiedostamalla edellä mainitunlaisen tiedonsiirron haitat.  

Kentällämme keskustellaan parhaillaan siitä mikä on riittävää perehtyneisyyttä steinerpedagogiikkaan. Tästä olisi mielenkiintoista kuulla laajemminkin erilaisia ajatuksia eri näkökulmista tarkasteltuna. 

 

 

NP: Lähestyn teemaa varhaiskasvatuksen opettajan näkökulmasta ja päiväkodin arjesta käsin. Miten steinerpedagogiksi tullaan? -kysymyksen lähtökohtana on steinerpedagogiikan ymmärrys ja soveltaminen.  Ymmärrys ihmiskäsityksestä pedagogiikan taustalla sekä teoreettisen tiedon muuttuminen eläväksi prosessiksi aikuisen ja lapsen välillä.

Koska pieni lapsi oppii kaiken jäljitellen, on valtavan merkityksellistä millainen häntä kasvattava aikuinen on. Jotta lapsi oppisi empatiaa, on aikuisen oltava empaattinen niin lapsia, sekä toisia aikuisia kohtaan. Jotta lapsi oppisi rakentavaa tunnesäätelyä, on häntä kasvattavan aikuisen osattava sietää ja säädellä omia tunteitaan sekä sietää ja kanssasäädellä lapsen tunteita.

Jotta lapsi oppisi kunnioittamaan luontoa, huolehtimaan itsestään ja toisista, on aikuisen tehtävä sitä luonnollisesti ja erityisen huolellisesti jokaisessa arkisessa päivän tilanteessa esimerkkinä, toistoina, jotka hiljalleen muuttuvat myös lasten tavoiksi. Sama periaate toimii tietenkin myös toisin päin. Jos kiireessä jätetään nyt taas tänään tavarat hujan hajan, asettuu toistojen kautta lapsen tavaksi jättää tavarat hujan hajan.  

 

Aikuisen sensitiivinen havainnointikyky kasvattaa ymmärrystä lapsesta, hänen tarpeistaan, toiveistaan ja olemuksestaan. Myös siitä, miksi lapsi toimii siten kuin toimii. Mitä hän toiminnallaan oikeastaan pyytää? Tätä kykyä tarvitaan valtavasti kasvatuksen ja kehityksen tukemisen pohjaksi. Kun aikuinen ymmärtää herkästi lapsen viestejä, myös niitä sanattomia ja näkymättömiä, osaa hän paremmin suhteuttaa arjen toiminnan virikkeitä/ärsykkeitä sekä vaatimuksia sopivan kokoisiksi kullekkin lapselle. Näin lapsi saa ajoissa riittävää tukea, eikä haasteet pääse kasvamaan liian suuriksi. 

 

Varhaiskasvattajan työ on pitkälti itsekasvatusta. Omien tunnetaitojen hiomista, omien vuorovaikutustaitojen hiomista, itsen voimavarojen tunnistamista ja hoitamista, oman luontosuhteen vaalimista. Jokainen osaa opettaa kirjaimia ja numeroita, mutta vaatii paljon sisäistä työtä kasvaa jäljittelyn arvoiseksi esikuvaksi lapselle joka rakentaa kuvaa itsestä ja maailmasta siitä vuorovaikutuksesta ja mallista käsin, jota häntä kasvattava aikuinen välittää.

 

Kykyä ymmärtää ja erityisesti aikuisen halua kuulla, ymmärtää ja nähdä, testataan myös silloin kun lapsen toiminta on ristiriidassa kasvattajan toiveiden ja ohjeiden kanssa. Silloin mitataan opettajan havainto-, näkö- ja kuulokykyä. Pystyykö hän kuulemaan ja ymmärtämään minua – kysyy lapsi toiminnallaan? 

Juuri silloin hän pyytää enemmänkin sisäistä kuulemista, jonkin näkymättömän näkemistä, yhteyden luomista ja sellaista havainnointikykyä, joka on luontaista juuri steinerpedagogiikalle esimerkiksi steinerpedagogisen lapsihavainnoinnin kautta. Tätä kykyä voi sinnikkäällä lapsen, luonnon ja itsen havainnoinnilla ja itsekasvatukseen sitoutumisella herkistää ja kasvattaa. Se vaatii harjoittelua harjoittelun perään, vuosia vuosien perään. Halua ymmärtää, kuulla ja nähdä toista ihmistä ja maailmaa. Syvenevää ymmärrystä pedagogiikan taustalla vaikuttavasta ihmiskäsityksestä.  

 

Ylläkuvatusta prosessista syntyy mielestäni yleensä se laatu, jonka steinerpäiväkodissa voi tuntea. Se tunnelma!, sanovat vanhemmat. Se ei synny vain verhoista ja puuleluista. Se syntyy nimenomaan vuorovaikutuksen laadusta ja siitä sisäisestä pyrkimyksestä, jota steinerpedagogiikkaan sitoutunut ja sitä työstänyt ihminen parhaimmillaan kantaa. Sitä ei voi toiselle siirtää tai antaa tai kertalukemalla sisäistää. Siihen on toki mahdollista riittävissä puitteissa perehdyttää, mutta päiväkodin täyteläisessä arjen tohinassa se tuskin on mahdollista. Se on opiskelun ja harjoittelun jatkuvan vuoropuhelun tulosta.  

Steinerkasvatuksen kentällä käsitellään juuri nyt koulutuksen merkitystä, sillä koulutettua henkilökuntaa ei aina ole helppoa löytää.  Keskustelua käydään myös siitä, mikä on riittävä määrä steinerpedagogiikkaan koulutettua henkilökuntaa steinerpäiväkodissa. Mikä merkitys on koulutuksella suhteessa lapseen ja miltä näyttää steinerpedagogisen varhaiskasvatuksen tulevaisuus, jos koulutetun henkilökunnan määrä mahdollisesti yhteisöissä vähenee? 

 

Jos juuri steinerpedagogisesti kouluttautuneen henkilökunnan määrä päiväkodeissa laskee, mitä tapahtuu yhteiselle kollegiotyöskentelylle joka pohjaa steinerpedagogiseen ihmiskäsitykseen? Entä miten voitaisiin turvata, että jokainen lapsi ja lapsiryhmä saa juuri steinerpedagogista opetusta ja kasvatusta? 

Kysymysten tarkoitus ei ole missään tapauksessa väheksyä mitään muuta koulutusta! Vaan pohtia sitä, miten turvata riittävä steinerpedagoginen laatu steinerpäiväkodissa jos nimenomaan steinerpedagoginen osaaminen tai kouluttautuminen tulevaisuudessa vähenee. Tai mikä olisi riittävä perehtymisen tapa ja määrä, jolla se turvattaisiin? Miten vastata siihen, että vanhemmat ovat valinneet juuri steinerpedagogista kasvatusta, opetusta ja arvoja välittävän päiväkodin?

Onneksi emme ole kysymysten äärellä yksin, vaan meitä on suuri joukko yhteisellä asialla. Käydään rohkeasti arvokeskustelua ja luodaan vahvaa perustaa myös huomisen steinerpedagogiikalle! 

Kirjoittajat: Timo Jantunen, Tiina Ristolainen ja Niina Punzo

 

 

 

Lorem ipsum!

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.Lorem ipsum dolor sit amet consectetur adipiscing elit dolor

Merja Meriahven
Erityisopettaja, fil, ma.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Vaasan Rudolf
Steiner -koulu

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Aiheet