Kun astun metsään, kuljen aina jonkin rajan yli ja ajatukset muuttuvat. Kun tulen pois metsästä, tunnelma säilyy vielä jonkin aikaa ennen kuin olo taas tasaantuu.
Mikä se on, joka metsässä vaikuttaa, liikuttaa ajatuksia ja laittaa ne helposti vähän erilaiseen asentoon? Metsä on jotain erilaista, vaikka se olisi tuttu ja vaatimaton lähimetsä tai pieni metsikkö – ei metsän kokemiseksi tarvitse lähteä pitkille vaelluksille erämaihin. Paljon vähempikin riittää ja se pieni metsikkö kotinurkilla on kuin onkin aivan ”oikea” metsä.
Moni puhuu metsän hengestä, sellainenkin joka muutoin vierastaa kaikenlaista henkimaailmaa ja hengestä puhumista. Eikä ole ihme että meillä Suomessa kansanperinne tuntee niin paljon erilaisia metsään liittyviä henkiä tai voimia, haltijoita, jumalia tai mitä ne milloinkin ovatkaan. Metsä ja henki on helppo liittää jollain tavalla yhteen.
Henki on vaikea käsite, ja toisaalta tuttu asia, jonka kanssa olemme koko ajan tekemisissä. Metsässä saattaa tuntea jonkin toisen tai jonkin toisenlaisen läsnäolon ja tuntee ehkä kuuluvansa yhteen jonkin itseä suuremman voiman kanssa.
Henkeä ei voi nähdä, koskettaa eikä määritellä. Se ei ole mitään täsmällistä, ja siksi siitä ehkä häpeillään puhuakin. Mutta silti se on jotain todellista, ja metsä on yksi ympäristö, jossa sitä voi kokea, yksi muiden joukossa.
Luulen, että metsän ja hengen arvoitukset jollain tapaa liittyvät toisiinsa, ja että metsä voisi auttaa ymmärtämään henkeä muuallakin.
Aivan kuten henki auttaa ymmärtämään metsää.
