Mitä juontuisi lapsilähtöisyydestä tämän päivän suomalaiseen päiväkotimaailmaan? Millaista olisi hyvä, lapsilähtöinen varhaiskasvatus? Leikki ainakin nousisi vielä nykyistäkin merkittävämpään asemaan erityisesti esiopetuksessa. Leikissä olisi toiminnan kivijalka.
Tänään päiväkodissa koko esiopetus voitaisiin rakentaa lapsilähtöisyyden varaan. Tällöin esiopetussuunnitelmalle lankeaa vaativa tehtävä, koska kaikkea tulee verhota lapsen oma-aloitteellisuutta tähdentävä lähtökohta. Ei ole viisasta tällöin määritellä, mitä heille milloinkin tulee opettaa, vaan, mitä he milloinkin ja mistäkin ympäristön ”ehdotuksesta” hyväksyvät leikkiinsä ja siis itseään opettamaan.
Millä tavoin ympäristö rakennetaan, on keskeinen kysymys. Ympäristö itsessään esimerkiksi esineineen, sermeineen, tyynyineen, kankaineen ja nukkeineen toimii oppimisen lähtökohtana. Aikuiset päiväkodin ihmiset ovat tämän oppimisympäristön rakentajia. Itse oppimistapahtuma, leikki, lähtee lasten omista valinnoista ja impulsseista.
Saduissa on esiopetuksen siemen
Sadut, joita päiväkodin lapsille toki kerrotaan, muodostavat tärkeän lähtökohdan koko esiopetukselle. Niissä on oikeastaan koko esiopetuksen siemen. Lapsilähtöisyys satujen kohdalla on aikuisten valitsemien ja kertomien satujen variointia niitä näytellen, niistä maalaten ja piirtäen sekä tietysti leikkien niiden pohjalta. Satujen kautta lapset oppivat elämäänsä varten tärkeitä asioita, ne ovat oppimisen kulmakivi, joka säteilee viisauttaan kaikkialle päiväkotiin.
Satu tavoittaa lapsen taikamaailman; se on puhetta lapsen vielä myyttiselle tajunnalle. Satu kertoo tarinan myyttisellä kielellä, jonka lapsi vaistonvaraisesti ymmärtää ja josta han saa eväitä tulevalle taipaleelleen. Satu ravitsee lasta sisäisesti, auttaa rakentumaan, kasvamaan kohti minuuttaan. Satu on lapselle sisäinen seikkailu, jossa hyvä voittaa pahan. Se päättyy onnellisesti ja antaa näin luottamusta ja toivoa, elämälle tarkoitusta. Se rakentaa lapsen vahvuutta ja peräänantamattomuutta hyvissä pyrkimyksissä.
Lapsilähtöinen kasvatus
Lapsuuden olemuksen etsiminen ja osittainenkin löytäminen ovat lapsilähtöisessä kasvatuksessä lapsen ohjaamisen lähtökohta. Tällöin kasvatus ei tietenkään voi olla jonkinlaista työn suorittamista vaan jatkuvaa syttymistä lasten havainnoista ja leikeistä sekä lapsen toiminnan ja laadun tutkimista. Tämä lapsen laadun tutkiminen on lapsilähtöisyyttä sanan syvemmässä, vaativassa merkityksessä.
Lapsen laadun löytäminen, niin yksittäisen lapsen kuin yleistyksienkin on perustana sellaisille kasvatuksellisille toimenpiteille, sellaisen ympäristön muodostamiselle, joka parhaiten auttaa ja saa lasta kasvamaan.
Kasvatustyö on tällöin auttavaa työtä ja esiopetus eräs tämän kasvatustyön ilmentymä. Sillä autetaan lasta kasvamaan omaksi itsekseen, minuudekseen. Tämä vaatii kasvattajalta herkkää vaistoa tunnistella, mikä on juuri tämän lapsen laatu ja kasvun tarve; miten poistaa esteet juuri tämän minuuden kasvun ja toteutumisen tieltä.
Todellinen lapsilähtöisyys esiopetuksessa vierastaa opettamisen käsitettä ja tuo omaehtoisen oppimisen vahvasti esiin. Tämä on sitä, mistä Jean Piaget puhui: kun opetamme lapselle jotain, me estämme häntä itse oppimasta tuota asiaa. Hiekkaleikeissä sateella lapset omaehtoisesti oppivat toiminnallisesti veden virtaamisesta, patojen tehtävästä, altaiden luomisesta ja niin edelleen.
Kysymys tällaisessa oppimisessa on keksimisestä, asian omakohtaisesta oivaltamisesta, yhteisessä tai omassa yksityisessä leikissä. Kaikki tapahtuu oman käden kautta ja ikäänkuin itsestään. Kaikki on innostavaa ja hauskaa. Toimintaan liittyy omaa etsimistä, kokeilua, asioiden punnitsemista ja aloitteellista puuhaamista – kaikkea sitä, mikä tekee oppimisesta elävää ja toiminnallista.
