Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön professori Veli-Matti Värri nostaa keskiöön omaantuntoon ja empatiakyvyn kehittymiseen tähtäävän kasvatuksen. Hänestä aikamme pedagogiikan tärkeimpinä kasvatustehtävinä tulee olla arvotajunnan ja moraalisen mielikuvituksen kehittäminen.
Koulun tehtävä on tasa-arvon hengessä virittää elinikäistä sivistystahtoa ja
tiedonrakkautta ja antaa samalla arvo- ja kansalaiskasvatusta, joka ylläpitää ja kehittää demokraattista yhteiskuntaa. Tehtävä on erittäin vaativa yhä heterogeenisemmassa ja globalisoituneemmassa todellisuudessa, jossa koululla on kollegiaalisten kasvattajien rinnalla lukuisia kilpailevia ”kasvattajia” .
Kasvatus on auttamistoimintaa
Taloudellisen taantuman aikana saattaa nousta houkutus erikoistumiseen ja yksilöiden yksittäisiä kykyjä korostavien menestysarvojen korostamiseen. Mutta suhde hyvää elämää ylläpitäviin itseisarvoihin ei kehity, jos kilpailua, suorituskykyä ja muita välineellisiä tavoitteita korostetaan ensisijaisina.
Perusluonteeltaan kasvatus on auttamistoimintaa, ei huippu- ja erikoisosaajien valikointia. Korostamalla kilpailua aikana, jolloin arvopäämäärät ovat muutoin epäselviä, loisimme kasvatuksen ja koulutuksen kentälle rakenteita, jotka tuottavat oman logiikkansa mukaisesti eriarvoistumista, joukosta putoamista, syrjäytymistä, pettymyksiä, aggressiota ja vihaa, jonka seurauksena saatamme tahattomasti tuottaa sattumanvaraista, todellista väkivaltaa ja muita ääri-ilmiöitä.
Vaikka arvofilosofiasta ei löydy kiistatonta vastausta itseisarvojen ”olemuksesta”, itseisarvojen
”arvotajunnallinen tunnistaminen” antaa suunnan ja perustan hyveille, esimerkiksi rehellisyydelle,
oikeamielisyydelle, kohtuudelle ja kauneudentajulle. Ilman näitä hyveitä ihminen ei ole kasvanut
moraalisubjektiksi. Siten itseisarvot ovat sekä yksilön että yhteiskunnan hyvän elämän edellytyksiä.
Arvot ovat läsnä olevia ja todellisia ainoastaan silloin, kun ne sisäistyvät yksilöiden arvotajuntaan heidän valintojaan ja toimintaansa ohjaaviksi hyveiksi ja periaatteiksi. Arvojen mukainen toiminta on hyveiden mukaista toimintaa. Arvotajunta ei kehity vain itsekseen ja luonnostaan, vaan tarvitaan myös kasvatusta, monenlaisia kasvattavia kokemuksia, tietoa ja tiedonkritiikkiä sekä erilaisuuden kohtaamista.
Oikeudenmukaisuuden tahdon ja kauneudentajun ruokkiminen
Arvotajunnan kehittäminen on koulun keskeinen kasvatustehtävä. Omantunnon ja empatian kehittyminen on yhteydessä tunnustuksen kokemukseen. Empatiaan perustuva vastuuntunto kehittyy vastavuoroisten tunnustuksen (persoonani hyväksytään, minä hyväksyn toisten persoonan) ja osallisuuden kokemusten kautta. Koska myöhäismodernissa maailmassa ei ole selkeitä moraalikriteerejä eikä yksiselitteisiä vastauksia ristiriitaisiin kysymyksiin, tarvitaan kehittynyttä moraalista mielikuvitusta arvotajunnan tueksi.
Tilanteessa, jossa kasvatuksen moraalinen näkökenttä ja kasvatustietoisuutemme ovat hämäriä, vaaditaan paradoksaalisesti kasvatustietoisuuden selkeyttämistä ja syventämistä. Moraalisen mielikuvituksen kehittyminen on samalla empatiakyvyn kehittymistä ja omantunnon herkistymistä. Se on myös arvostelukyvyn kehittymistä, kykyä arvoerotteluihin ja kauneuden kokemiseen. Moraalinen mielikuvitus kehittyy aidoissa kohtaamisissa.
Lasten ja nuorten oikeudenmukaisuuden tahtoa ja kauneudentajua tulisi ruokkia ja rohkaista tietoisin pedagogisin keinoin. On kunnioitettava lasten ja nuorten omia maailmoja, mutta samanaikaisesti luotava intellektuaalis-moraalisia resursseja toisin näkemiselle ja toisin kokemiselle heidän identiteettiinsä kohdistuvien (mm. kaupallisten) paineiden puristuksessa.
Empatia ja kauneuden kokeminen kumpuavat alun perin lapsen aistimellis-kehollisesta suhteesta
maailmaan. Siten taide- ja taitoaineilla on ensisijainen kasvatuksellinen arvo lasten ja nuorten
maailmasuhteen avartajina. Hyveiden vähittäinen sisäistyminen on samalla vähittäistä vastuuseen kasvua, siis ulkomaailman ja toisten huomioon ottamista omissa haluissa, toiveissa ja pyrkimyksissä. Psykodynaamisella kielellä tätä voidaan kuvata niin, että vastuuseen kasvanut kykenee suuntaamaan viettienergiansa toista kunnioittaen ja arvostaen. Hänellä on myös vastuullinen suhde luontoon.
*
Välinearvojen maailmassa olemme matkalla kohti ekokatastrofia. Siksi kollektiivinen käänne ihmisen ja luonnon suhteessa on välttämätön. Suunnan muuttamiseksi tarvitsemme sekä tietoa että kehittynyttä arvointuitiota. Suhde arvoihin voi kehkeytyä vain hyveiden kautta. Meidän on ymmärrettävä kasvatuksen erityisluonne moraalisubjektin kehittymisen ehtona ja palattava hyveisiin, joista kohtuullisuus on palautettava keskeiselle sijalle. Kasvatusajattelussa on otettava tietoisesti kantaa ihmisyyden ihanteeseen; kysymykset ihmisestä ja hyvästä elämästä on palautettava kasvatuksen tärkeimmiksi ohjenuoriksi.
Värrin kannanotto on alun perin Opetushallituksen tulevia valtakunnallisia esi- ja perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteita laativalle työryhmälle arvoperustaosuutta varten pyynnöstä tehty
asiantuntijalausunto. Artikkeli on ensi kerran julkaistu Steinerkasvatus 4/2012 -lehdessä.
Kirjoittaja: Veli-Matti Värri
