Etäkoulussa panostan oppilaideni kohtaamiseen vielä tavallistakin enemmän. On tärkeää, että nuorilla on sellainen tunne, että opettaja on läsnä ja helposti tavoitettavissa kun on tarve, kertoo Tampereen steinerkoulun 7.luokan luokanopettaja Nina Kurko.
Olen opettanut steinerkoulussa jo 20 vuotta, ja suurimman osan näistä vuosista olen viettänyt murrosikäisten kanssa. Pidän hurjasti työstäni nuorten parissa ja vuodet heidän kanssaan ovat opettaneet paljon. Nuoret ovat hauskoja, ajattelevia ja sympaattisia – varsinkin, kun katsoo myös pinnan alle ja näkee hieman syvemmälle. Nuorten kehitysvaiheeseen kuuluu se, että heissä herää arvostelunhalu, joka kehittyy sitten askel askeleelta arvostelukyvyksi ja kehittyneemmäksi ajatteluksi. Arvostelunhalu ilmenee usein negatiivisuutena ja kriittisyytenä. Ja näinhän sen kuuluu ollakin!
Ajattelin nyt jakaa ajatuksiani siitä, miten nuori kohdataan koulussa ja miten nuorten empatiakykyä voisi herätellä. En missään nimessä väitä olevani mikään auktoriteetti tässä asiassa, vaan kerron vain omasta näkökulmastani, mikä on toiminut ja mikä kenties ei. Ja tämä onkin yksi tärkeimmistä oivalluksistani myös murrosikäisiä kohdatessani: paasaava ja ylhäältä päin tuleva viesti on lähes kauhukuva, niin minulle itselleni kuin nuorille. Pyrin siis välttämään ”ylivaltani” näyttämistä viimeiseen asti, sillä se on nuorille pahinta myrkkyä. Kohtaamisesta nuorten kanssa ei koskaan kannata tehdä auktoriteettikysymystä. Se ei kuitenkaan tarkoita nuorten mielistelyä, toki rajat pitää olla. Kertaakaan en näiden vuosien aikana ole huutanut muun kuin kuuluvuuden vuoksi, mutta silti silloin tällöin kuulen fraasin “älä ragee”. Joissakin tilanteissa aika vähäinenkin puuttuminen johonkin asiaan on nuorille tulipunainen vaate.
Nuoret haastavat ja kyseenalaistavat sääntöjä ja rajoja, ja sehän on tavallaan heidän tehtävänsäkin. Aikuisen tehtävä on puolestaan pitää kiinni rajoista järjestelmällisesti, ja vaikka se vaatisi vaivannäköä. Esimerkiksi välitunnille lähtö on usein hankalaa, ja nuorilla on hirveä määrä syitä, miksi ulos ei kannattaisi mennä. En ala koskaan neuvotella nuorten kanssa itse välituntitilanteessa, vaan totean sääntöjen olevan sääntöjä, mutta voimme ottaa asian puheeksi vaikka myöhemmin tunnilla ja laajemmassa kontekstissa: pitääkö koulussa ylipäätään mennä välitunnilla ulos? Silloin heillä on yleensä hyvinkin järkeviä mielipiteitä. Tähän liittyy myös ”kasvojen säilyttäminen”. Ei omallakaan kohdallani auttaisi, jos saisin vaikkapa ylinopeussakot ja alkaisin vängätä sääntöjen tarpeellisuudesta sakkolappua kirjoittavan poliisin kanssa. Nuorille on todella tärkeää, etteivät he tule nolatuiksi. En koskaan ala kertaamaan sääntöjä esimerkiksi ruokalassa tai koulun ulkopuolella, kun paikalla on muita. Sääntökeskustelun aika on luokassa, omassa porukassa. Parhaimmillaan aikuinen osaa ennakoida mahdolliset vaikeat paikat jo etukäteen ja ottaa asiat puheeksi hyvissä ajoin ennen hankalien tilanteiden kohtaamista.
Nuorten kanssa toimiessa on hyvä myös pitää mielessä, että sen lisäksi, että he opettelevat ajattelemaan aiempaa itsenäisemmin, he myös etsivät tunne-elämälleen itsenäisempiä muotoja. Onhan kyseessä oman minuutensa löytämisen aika. Tunnekuohunta asettaa totta kai haasteita kasvattajille. Tärkeintä kasvattajalle on pystyä olemaan provosoitumatta. Siihen auttaa se, että itsetunto on kohdillaan ja tarpeen mukaan osaa myös pyytää anteeksi. Samalla tulee osoittaneeksi omalla esimerkillään, kuinka toisia kohdellaan.
Esimerkin voima on vahva. Itse olen tarkka muun muassa siitä, etten koskaan myöhästy, sillä en hyväksy myöhästelyä oppilailtanikaan. Pyrin myös parhaani mukaan oikeudenmukaisuuteen. Empatiataitojakin opitaan parhaiten esimerkin voiman avulla, yhdessä maailmaa ihmetellen. Uskon, että steinerkoulussa kiinnostus ja kunnioitus maailmaa kohtaan, ja sitä kautta myös empatia toisia kohtaan, alkaa syntyä jo varhaisessa vaiheessa. Kun pienestä pitäen silmät suurina ihmetellään kaiken maailman ilmiöitä lähtien luonnon ihmeellisyydestä tai vaikkapa lintujen erikoisista lauluäänistä ihmisen biologiaan ja vaikkapa taikinan kohoamiseen, murrosiän kohdalla elämän kunnioitus jalostuu entisestään. Sitä mitä rakastaa, ei voi samalla tuhota.
Lopuksi: nuorten kanssa ei ole hyvä kiirehtiä. Steinerkoulun hyviin puoliin kuuluu se, että sama opettaja on lapsen ja nuoren mukana monta vuotta. Silloin opettaja voi suhtautua nuoreen sellaisella otteella, että hän kuulee ja havaitsee ne pienet hetket, jolloin hankaliakin asioita voi ottaa puheeksi. Kotioloissa sellainen hetki voisi olla vaikkapa kahdestaan automatkalla tai saunassa, ensin rauhassa niitä näitä jutellen. Eikä huumoriakaan kannata unohtaa. Koska oma perhe ja oma luokka ovat nuorelle kuin maailma pienoiskoossa, olisi tietysti mukavaa, jos eläminen tuossa miniuniversumissa olisi myös hauskaa. Mutta huumorin kanssa on oltava tarkkana, ettei nuori tule nolatuksi! Harva asia on nimittäin nuoresta niin noloa kuin nolostuminen.
