Ihminen tarvitsee lämpöä läpi koko elämänsä, koska ilman lämpöä emme selviä elossa. Tarvitsemme lämmitettyjä rakennuksia, vaatteita päällemme ja lämpimiä peittoja, joiden alla voimme nukkua. Sielullista lämpöä on ystävällinen käyttäytyminen, se miten muiden ihmisten kanssa olemme vuorovaikutuksessa sanallisesti ja sanattomasti. Ystävällinen hymy, kannustavat sanat ja lämmin kosketus ovat sielullista lämpöä.
Asiat, jotka koetaan lämpiminä ja hyvää oloa tuottavina, samalla vahvistavat ihmistä. Ihminen syntyy lämmöstä, lämmössä tapahtuu myös kasvu, paraneminen ja uuden luominen. Lämpö voidaan myös kokea rauhana, keskittymisen mahdollisuutena, omana itsenä olemisen mahdollisuutena, lepona ja vaiheena, jonka jälkeen voi tapahtua jotain, tai jonka kokemisen jälkeen on valmiina taas kestämään haasteita ja toimimaan ”kylmässäkin” ympäristössä.
Lämpö on henkistä lämpöä, kun se on kiinnostusta yksilöstä tai asiasta. Kun
kiinnostus syttyy, sen kohde alkaa loistaa ja ilmaista olemuksensa. Ihminen ilmaisee ja näyttää itsensä silloin kun häntä katsotaan kiinnostuksella, hyväksynnällä ja kunnioituksella. Jos joku ihminen alkaa tunteen tasolla ärsyttää, voi muistoissa palata tähän kokemukseen.
Rakkautta ja kiinnostusta täynnä oleva kasvatus on parantavaa kasvatusta. Se parantaa, koska ihmistä ympäröivä rakkauden, kiinnostuksen ja lämmön ilmapiiri
antaa yksilölle mahdollisuuden olla oma itsensä ja kehittyä omaan potentiaaliinsa. Steinerpedagogiikassa ”opettaa lasta hengittämään” tarkoittaa mielestäni sitä, että lapsen ympärillä tämä rakkaus ja lämpö antavat lapselle mahdollisuuden rentoutua, ”hengittää” ja olla olemassa ilman pelkoa omana itsenään.
Rakkauteen ja kiinnostukseen liittyy usko ja toivo tulevaisuutta kohtaan ja mahdollisuuksien näkeminen. Ihminen on toimiva olento, joka haluaa oppia, liikkua, muuntaa, parantaa ja tehdä hyvää, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Ihminen oppii ponnistelemaan saavuttaakseen jotakin. Steinerpedagogiikassa puhutaan tässä yhteydessä tahdon kasvatuksesta, joka koskee koko ihmisen elinikää. Pohja tämän taidon oppimiselle on lapsuudessa ja nuoruudessa. Monet asiat saadaan ja saavutetaan nykyisin kovin helposti ilman ponnistelua ja/tai omaa tekemistä. Suhde omaan kehoon toimivana tärkeänä omana ”asuntona” voi jäädä heikoksi. Lisäksi aidot ihmistenväliset kohtaamiset ja yhdessä toimiminen jää netissä toimimisen varjoon.
Kun pyritään luomaan lapsuuden hyvää kasvun ja kehityksen ympäristöä, koen että seuraavat sisältöalueet ovat keskeisiä: auttaa lasta oppimaan toisten kuuntelua, auttaa lasta kunnioituksen tunteen ja kiitollisuuden kehittymisessä, antaa mahdollisuuksia yhdessä muiden kanssa toimimiseen sekä monipuoliseen liikkumiseen ja tekemiseen sekä antaa lapselle mahdollisuus kokea kauneutta ympäristön ja eri taiteiden kautta.
Edellä mainituista suurinta osaa voidaan edistää hoitajan/opettajan oman toiminnan matkimisella, joka on lapselle luontainen tapa oppia. Nykyisten peilisolujärjestelmän tutkimusten valossa matkimisen avulla oppiminen on erityisen tärkeä pienten lasten oppimisen tapana erityisesti, kun on kyseessä puheen, liikkeen ja leikin oppiminen. Tämän matkimisen harjoittelun avulla lapsi oppii myös ymmärtämään, miksi toimitaan tietyllä tapaa ja tämä antaa mahdollisuuksia tunteiden ymmärtämiselle.
Filosofi Edvard Husslerin esitti käsitteen life world (elämän maailma), jota esimerkiksi filosofi Schultz kehitti edelleen. Se kuvaa meille yhteistä maailmaa, jonka merkitykset ymmärrämme samalla tavoin, jos olemme eläneet samassa kulttuurissa. Jotkut ilmeet, eleet ja sanat tunnistetaan ystävällisiksi ja toiset taas epäystävällisiksi. Samassa kulttuurissa eläminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme kaikesta samaa mieltä. Miten nämä mielipide-eromme selvitämme, on tärkeää. Pystymmekö näkemään yhteisen päämäärän ja mahdollisesti luopumaan omista näkemyksistämme ja oppimaan uutta.
Emme ole koskaan täydellisiä ihmisiä, mutta pyrkimys jotakin ideaalia kohden voi antaa meidän teoillemme merkityksen. Tämä pyrkimys on näkymätöntä, mutta voimme ehkä nähdä sen tulokset pidemmän ajan kuluttua. Tässä on lasten kanssa työskentelyn haaste. Se pyrkimys, näkymätön asenne, jolla työmme teemme
ei ehkä näy heti. Pyrkimys mahdollisimman hyvään, kauniiseen ja totuudelliseen työskentelyyn, vaikka se vaatii ponnistelua, itsen ja muiden kanssa on kuitenkin inhimillisenä ihmisenä maailmassa elämisen ydin.
Tämän vuoksi tahdon kasvatus ja vaaliminen sekä resilienssi, sitkeys elämän eri tilanteissa on ihmiselle oleellisia taitoja. Lopuksi haluan esitellä sitaatin Hannah Arendilta (käännös P. T.) kirjasta The Human
Condition, joka mielestäni kokoaa edellä kirjoittamani sisällön.
”Ihmisenä olemisen ehto on sellainen, että kipu ja vaivannäkö eivät ole ainoastaan oireita, jotka voidaan poistaa, ilman että muutetaan koko elämää itsessään; ne ovat ne tilat, joissa elämä itse, niiden tarpeellisuuksien mukaan mihin se on sidottu, tekee itsensä tunnettavaksi. Kuolevaisille, jumalten helppo elämä olisi elotonta elämää.”
Pirkko Tolmunen, sairaanhoitaja, Antroposophic Nurse Specialist, eurytmiaterapeutti, väitöskirjatutkija
(hoitotiede)
