Yhteisö kantaa ja kasvattaa

Steinerpäiväkoti ja -koulu muodostavat aina yhteisön, jossa kokonaisuus rakennetaan yhdessä: lapsien, vanhempien ja työntekijöiden kanssa.


 Tuttu ja turvallinen yhteisö antaa mahdollisuuden ruohonjuuritason kansalaistoimintaan – vanhemmat voivat olla halutessaan merkittävä osa yhteisön toimintaa. Lasten kasvaessa vertaisyhteisöllä on iso merkitys myös vanhemmille. Steinerkasvatus on yhdessä kasvamista.


”Arvostan yhteisöllisyyttämme. Kenelläkään täällä ei ole ainoastaan omaa tonttia, vaan teemme töitä yhteisen päämäärän eteen. Se koskee myös oppilaita: koska yhtenäinen koulupolku samassa ryhmässä alkaa meillä ykkösluokalta ja jatkuu 9 tai jopa 12 vuotta, siinä oppii tuntemaan yhteisönsä hyvin.  Oppilaamme ovat hyvin erilaisista perheistä ja olemmekin koulu kaikille! Vielä muutama vuosikymmen sitten steinerpedagogiset menetelmät olivat ehkä aikaansa edellä, mutta nyt monet jo yleisestikin käytössä. Jos koulumme kiinnostaa, aina voi tulla tutustumaan ja katsomaan, minkälaista arkemme täällä on.”

 
Filip Häyrynen, rehtori, Espoon Steinerkoulu

Jaa

Saatat olla myös kiinnostunut näistä

Permakulttuuria koulupuutarhassa

Permakulttuurinen tapa toimia yhteistyössä luonnon kanssa tarjoaa paljon pedagogisia oppimismahdollisuuksia. Siksi se sopii hyvin steinerpedakogiseen opetukseen ja steinerkoulun toimintaan. Kertoo Terhi Hirvikallio Lappeenrannan steinerkoulusta.

PÄIVÄKODIN PUUTARHAPROJEKTI

Varpaat innostuksesta vapisten seisoimme lentokentällä. Tätä oli odotettu ja suunniteltu jo pitkään! Työkaverimme olivat maalanneet mieliimme Saksan steinerpäiväkotien puutarhapihoista satumaisia kuvia viikkojen ajan ja nyt pääsisimme näkemään ja kokemaan ne itse. Niinpä eräänä toukokuun viileänä kevätpäivänä saattelimme päiväkodin lapset portille ja hyppäsimme taksiin koko Siriuksen

Konflikti voi olla mahdollisuus

Uskomme steinerkouluissa, että toista kuuntelemalla, arvostamalla ja kunnioittamalla voimme hyvin – niin oppilaat keskenään kuin opettajat ja muu henkilökunta työyhteisössä. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin haluamme ja toivomme. Konflikteja tulee väistämättä ja aika ajoin, ihmisiä kun olemme. Olennaista on nähdä riita- tai konfliktitilanne