Kasvatus vapauteen

Steinerkasvatuksen keskeisin tavoite on vapauteen kasvattaminen. Se ei tarkoita ns. vapaata kasvatusta  – vapaus ei ole menetelmä, vaan päämäärä.

 

Tavoitteena on kasvattaa itsenäisesti ajattelevia aikuisia, jotka ymmärtävät oman toimintansa syyt ja seuraukset ja ottavat niistä vastuun. Pyrkimyksenä on, että jokainen luo itse oman maailmankuvansa ja päämääränsä.
Lapsen ja nuoren kasvua omaksi itsekseen tuetaan läpi koko kouluiän. Lapsella on vapaus kehittyä omana itsenään ja vapaus tuoda esiin omia kykyjään ja näkemyksiään. 
Varhaiskasvatuksessa ja perusopetusvaiheessa opettajan luontainen ja pakoton auktoriteetti on tärkeä tuki lapsen itsenäisyyden ja vapauden kehittymiselle. 

“Voidaan väittää, että ihminen saavuttaa myöhemmällä iällä vapauden ja itsenäisyyden vain, jos hän tässä ikävaiheessa voi kunnioitusta tuntien sisäisesti tukeutua aikuisuuteen ja siten vähitellen itse kypsyä itsenäiseen sisäiseen elämään.”

 

Rudolf Steiner

Jaa

Saatat olla myös kiinnostunut näistä

Permakulttuuria koulupuutarhassa

Permakulttuurinen tapa toimia yhteistyössä luonnon kanssa tarjoaa paljon pedagogisia oppimismahdollisuuksia. Siksi se sopii hyvin steinerpedakogiseen opetukseen ja steinerkoulun toimintaan. Kertoo Terhi Hirvikallio Lappeenrannan steinerkoulusta.

PÄIVÄKODIN PUUTARHAPROJEKTI

Varpaat innostuksesta vapisten seisoimme lentokentällä. Tätä oli odotettu ja suunniteltu jo pitkään! Työkaverimme olivat maalanneet mieliimme Saksan steinerpäiväkotien puutarhapihoista satumaisia kuvia viikkojen ajan ja nyt pääsisimme näkemään ja kokemaan ne itse. Niinpä eräänä toukokuun viileänä kevätpäivänä saattelimme päiväkodin lapset portille ja hyppäsimme taksiin koko Siriuksen

Konflikti voi olla mahdollisuus

Uskomme steinerkouluissa, että toista kuuntelemalla, arvostamalla ja kunnioittamalla voimme hyvin – niin oppilaat keskenään kuin opettajat ja muu henkilökunta työyhteisössä. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin haluamme ja toivomme. Konflikteja tulee väistämättä ja aika ajoin, ihmisiä kun olemme. Olennaista on nähdä riita- tai konfliktitilanne