Ilo tehdä, osata ja oppia

Mikä on se ihmelääke, joka auttaa oppimisessa? Se on ilo. Steinerkasvatuksessa lapsi ja nuori näkee oman tekemisensä ja oman edistymisensä – omien kättensä jäljet ja voi iloita niistä. Se, että ollaan ja tehdään yhdessä tuottaa iloa. Iloita voi niin monesta asiasta – ja on tärkeää nostaa ne esiin!

 

“Murrosikäluokissa  korostuu entisestään ilo oppilaan ja opiskelijan kohtaamisessa. Opettaja on kasvattaja ja asiantutija, mutta vielä enemmän hän on aikuinen, joka on tunnetasolla läsnä nuorille.

 

Steinerkoulun opettajan on uskallettava eläytyä opetettavaan aiheeseen, jotta se puhuttelee lasta myös emotionaalisesti. Se, että saa oppilaan mietteliääksi maailman asioiden äärellä, on hyvä juttu. Siinä auttaa steinerkoulun ikäkausiopetukseen perustuva opetussuunnitelma, josta aina yhä uudelleen huomaan käytännössä, kuinka sen teemat osuvat maaliin: oppilaat syttyvät opetettaville asioille. 

 

Murrosiässä on ilon lisäksi tärkeää myös opettajan ja kasvattajan hyväntahtoinen katse ja suhtautuminen nuoreen. Auktoriteetti ei yhteisestä ilosta vähene.”

Ilona Lehtinen, luokanopettaja, Helsingin Rudolf Steiner -koulu

Jaa

Saatat olla myös kiinnostunut näistä

Permakulttuuria koulupuutarhassa

Permakulttuurinen tapa toimia yhteistyössä luonnon kanssa tarjoaa paljon pedagogisia oppimismahdollisuuksia. Siksi se sopii hyvin steinerpedakogiseen opetukseen ja steinerkoulun toimintaan. Kertoo Terhi Hirvikallio Lappeenrannan steinerkoulusta.

PÄIVÄKODIN PUUTARHAPROJEKTI

Varpaat innostuksesta vapisten seisoimme lentokentällä. Tätä oli odotettu ja suunniteltu jo pitkään! Työkaverimme olivat maalanneet mieliimme Saksan steinerpäiväkotien puutarhapihoista satumaisia kuvia viikkojen ajan ja nyt pääsisimme näkemään ja kokemaan ne itse. Niinpä eräänä toukokuun viileänä kevätpäivänä saattelimme päiväkodin lapset portille ja hyppäsimme taksiin koko Siriuksen

Konflikti voi olla mahdollisuus

Uskomme steinerkouluissa, että toista kuuntelemalla, arvostamalla ja kunnioittamalla voimme hyvin – niin oppilaat keskenään kuin opettajat ja muu henkilökunta työyhteisössä. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin haluamme ja toivomme. Konflikteja tulee väistämättä ja aika ajoin, ihmisiä kun olemme. Olennaista on nähdä riita- tai konfliktitilanne