Steinermetsä
Steinermetsä
Steinermetsä – tekoja luonnon ja tulevaisuuden hyväksi
Steinermetsä-hankkeessa tuomme konkreettisen luonnon puolesta toimimisen näkyväksi osaksi Steinerkasvatuksen liiton ja sen jäsenyhteisöjen toimintaa.
Hanke tarjoaa steinerkouluille ja -päiväkodeille tietoa, innostusta, asiantuntijayhteyksiä ja käytännön mahdollisuuksia ympäristötekoihin. Samalla vahvistamme lasten ja nuorten luontosuhdetta, osallisuutta ja kokemusta siitä, että ekokriisin keskellä on mahdollista toimia ja rakentaa toivoa.
Metsästä alkaa paljon
Steinermetsä-hankkeen tavoitteena on löytää monimuotoinen metsäalue, jonka steineryhteisö voisi yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa auttaa säilyttämään tuleville sukupolville, jossa voisi harjoitella ennallistamista, nähdä toimien vaikutuksia oman koulupolkunsa aikana.
Yhteinen Steinermetsä on kuitenkin vain yksi osa hanketta. Sen rinnalla haluamme synnyttää eri puolille Suomea lisää paikallista toimintaa: retkiä, kummimetsiä, luonnon havainnointia, asiantuntijavierailuja, koulutusta sekä lasten ja nuorten omia ympäristötekoja.
Metsä kutsuu näkemään, kuulemaan, haistamaan, tutkimaan ja ihmettelemään – mutta myös hoitamaan, kunnioittamaan ja suojelemaan.
Tule mukaan
Etsimme hankkeeseen metsää, tekijöitä, asiantuntijoita, oppaita ja yhteistyökumppaneita. Myös jäsenyhteisöt voivat lähteä mukaan kehittämään omia tapojaan toimia luonnon monimuotoisuuden ja kestävän tulevaisuuden hyväksi.
Onko sinulla tietoa sopivasta metsästä, osaamista tai idea, joka voisi auttaa hanketta eteenpäin? Tule mukaan rakentamaan Steinermetsää!
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Pia Pale
pia.pale@steinerkasvatus.fi
Suunnittele logo Steinermetsälle!
Steinermetsä-hanke tarvitsee oman logon. Kutsumme kaikki steinerpäiväkotie, -kouluje ja -lukioiden lapset ja nuoret – yksin tai yhdessä – suunnittelemaan tunnuksen, joka kertoo metsästä, luonnon monimuotoisuudesta ja yhteisestä toiminnasta tulevaisuuden hyväksi.
Näin osallistut
- Mene metsään. Katsele, kuuntele, haistele ja tunnustele. Mitä metsässä huomaat? Mikä siellä on sinulle tärkeää?
- Suunnittele logo. Voit piirtää tai maalata sen käsin tai tehdä sen digitaalisesti. Logossa voi olla kuva, teksti Steinermetsä tai molemmat.
- Pidä idea selkeänä. Hyvä logo toimii sekä suurena että pienenä ja erottuu myös yksinkertaisena kuvana. Käytä mieluiten vain muutamaa väriä.
- Lähetä ehdotuksesi viimeistään 15.11.2026. Ota työstä selkeä, suoraan edestä kuvattu valokuva tai skannaa se ja lähetä osoitteeseen pia.pale@steinerkasvatus.fi.
Liitä mukaan:
- tekijän tai tekijöiden nimet
- iät tai luokka-aste
- steinerkoulun, -päiväkodin tai -lukion nimi
- yhteyshenkilön nimi ja sähköpostiosoite
- halutessasi muutama sana logon ajatuksesta.
Alaikäisen osallistujan ehdotuksen lähettää huoltaja tai yhteisön aikuinen yhteyshenkilö.
Valittua ehdotusta voidaan muokata yhdessä tekijän kanssa lopulliseen, eri käyttötarkoituksiin sopivaan muotoon. Lähettämällä ehdotuksen annat Steinerkasvatuksen liitolle luvan julkaista työn ja käyttää sitä Steinermetsä-hankkeen viestinnässä. Tekijän nimi mainitaan julkaisemisen yhteydessä, ellei erikseen sovita toisin.
Kaikkien osallistuneiden luokkien/ryhmien kesken arvotaan metsäretkieväskori. Valitun logokuvan tekijä saa myös korillisen metsäretkievästä kiitokseksi.
