Kysely: Opettajat kaipaavat uusia ideoita ja aikaa ajatella yhdessä

Opetuksen suunnittelu on parhaimmillaan innostavaa ideointia, uuden oppimista ja oivallusten jakamista kollegoiden kanssa. Steinerkasvatuksen liiton kyselyssä opettajat kertoivat, mikä suunnittelussa innostaa, mikä haastaa ja millainen tuki helpottaisi arkea. Syksyllä 2025 toteutettuun kyselyyn saatiin 184 vastausta.

Mistä löytää uusia ideoita opetukseen? Entä miten soveltaa niitä juuri oman ryhmän tarpeisiin?

Opettajat toivovat ennen kaikkea toiminnallisia opetusideoita ja vinkkejä hyviin lähdemateriaaleihin. Molempia kaipasi noin kaksi kolmasosaa materiaalitoiveita koskevaan kysymykseen vastanneista.

Kiinnostusta herättävät myös uudet tavat tuoda taidetta osaksi opetusta, vahvistaa oppilaiden välisiä suhteita ja antaa oppilaille erilaisia mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan. Viimeksi mainittua toivoi yli puolet kysymykseen vastanneista.

Erityisen hyödyllisiksi koetaan ideat, joita voi muokata oman opetuksen ja oppilaiden tarpeisiin. Myös arviointiin ja omaan ammatilliseen kehittymiseen kaivataan käytännön tukea.

Yhdessä ideat saavat uusia näkökulmia

Kollegoiden kanssa keskustelu voi avata uusia mahdollisuuksia omaan opetukseen. Yhteinen suunnittelu tarjoaa tilaisuuden jakaa kokemuksia, saada palautetta ja vahvistaa luottamusta omiin pedagogisiin valintoihin.

”Toisinaan on tosi ihana pallotella ideoita muiden kanssa”, kuvaa eräs vastaaja.

Yhteiselle suunnittelulle ei kuitenkaan aina löydy aikaa. Useimmat opettajat suunnittelevat yhdessä kollegoiden kanssa vain silloin tällöin. Noin joka viides tekee sitä säännöllisesti tai lähes aina, ja yhtä moni harvoin tai ei lainkaan.

Tarpeet vaihtelevat: osa toivoo enemmän yhteistä suunnittelua, kun taas osa on tyytyväinen nykyisiin käytäntöihin. Olennaista olisikin löytää erilaisia, koulun arkeen sopivia tapoja jakaa ajatuksia ja osaamista.

Suunnittelun iloa ja arjen valintoja

Kyselyssä näkyy vahvasti myös opettajien innostus omaa työtään kohtaan. Oppilaiden kysymykset, ajankohtaiset ilmiöt ja mahdollisuus rakentaa monipuolista opetusta antavat suunnittelulle suuntaa. Opettajat kokevat vahvuuksikseen oman kokemuksensa, oppilaiden tuntemisen ja kollegoilta saamansa tuen.

”Itsekin oppii uutta ja sen vieminen eteenpäin”, kuvaa yksi vastaajista suunnittelun iloa.

Innostuksen rinnalla kulkevat tutut arjen haasteet. Opetettavaa on paljon, oppilaiden tarpeet vaihtelevat ja aikaa on rajallisesti. Miten valita olennaisin ja huomioida samalla erilaiset oppijat?

”Riittääkö aika kaiken opettamiseen?” pohtii eräs opettaja.

Siksi helposti löydettävät materiaalit, muokattavat opetusideat ja käytännön työkalut voisivat olla arvokas apu. Ne voisivat helpottaa suunnittelun valintoja ja jättää tilaa opettajan omalle pedagogiselle harkinnalle.

Opettajien kokemukset kehittämistyön pohjana

Steinerkasvatuksen liitto hyödyntää kyselyn tuloksia kehittäessään opettajien suunnittelun tukea. Tavoitteena on löytää tapoja jakaa hyviä käytäntöjä, tarjota käytännönläheisiä materiaaleja ja vahvistaa mahdollisuuksia yhteiseen ideointiin.

Työ jatkuu 25.11.2026 Snellman-korkeakoulussa Helsingissä järjestettävässä yhteisessä työpäivässä. Päivän aikana opettajat pääsevät kokeilemaan erilaisia suunnittelun tapoja, arvioimaan alustavia työkaluratkaisuja ja pohtimaan yhdessä, mikä tukisi heidän työtään parhaiten.

Kysely muistuttaa myös siitä, kuinka paljon opettajien arjessa on jo osaamista, kokemusta ja innostusta. Niiden jakaminen ja hyödyntäminen on hyvä lähtökohta suunnittelun tuen kehittämiselle.

Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Kokemuksenne, ideanne ja toiveenne auttavat kehittämään tukea, joka vastaa opettajien arjen todellisiin tarpeisiin.

Uutinen
13.10.2026