Steinerkasvatuksen liitto edistää steinerkasvatuksen toteutumista suomalaisessa koulujärjestelmässä ja tukee lapsilähtöistä pedagogiikkaa.
Liitto järjestää koulutuksia ja tapaamisia steinerkoulujen ja -päiväkotien henkilöstölle sekä opiskelijoille, on esillä tapahtumissa ja hoitaa yhteisiä asioita.
Steinerkasvatuksen liiton muodostavat 23 steinerkoulua ja 35 steinerpäiväkotia, joissa on on yhteensä noin 6000 lasta ja nuorta mukana päivittäisessä toiminnassa.
Liiton toiminta rahoitetaan oppilasmääriin perustuvalla jäsenmaksuilla.
Hallituksen puheenjohtaja
”Nopeasti muuttuvassa maailmassa nousee korkeaan arvoon steinerkoulun pyrkimys kasvattaa lapsista itseensä luottavia, toimintaan tarttuvia ja luovasti ajattelevia nuoria. Tiivis luokkayhteisö kasvattaa suvaitsevaisuuteen ja antaa nuorille rohkeutta tulla omaksi itsekseen.”
Toiminnanjohtaja
“Oppiminen ja kasvaminen todellisten kokemusten ja voimakkaan eläytymisen kautta on steinerkasvatuksen suuri voimavara.”
Tehtäviä: hallituksen sihteeri, jäsenasiat, tiedotus ja markkinointi, hallinto, talous, suunnittelu, valmennukset, projektien koordinointi, opetussuunnitelmatyö, tapahtumat, toimiston vuokraus jne.
044 3588826
Varapuheenjohtaja
”Ajattelutapamme uudistaminen kohti kuuntelevaa yhteisöä on myös luonnon uudistamista. Dialogin ymmärtäminen kaikessa syvyydessään, oikeasti vastavuoroisena, tarkoittaa, että navigoimme elämäämme tulevaisuudesta emmekä menneisyydestä käsin.”
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen, Varhaiskasvatusjaoston varapuheenjohtaja
”<3.”
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Hallituksen varajäsen
”Pieni lapsi oppii etenkin jäljittelyn kautta. Siksi me aikuiset olemme yksi tärkeimmistä oppimisympäristöistä, mitä lapsella on.”
Hallituksen varajäsen
Pedagoginen mentori, kansainvälinen toiminta
“Steinerkoulujen opetussuunnitelma antaa meille eväät ohjata, tukea ja kasvattaa lapsia ja nuoria osallistuviksi, aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi, jotka kantavat eettistä vastuuta tulevaisuudesta.”
helena.sandell@steinerkasvatus.fi
p. 0400873974
Varhaiskasvatusjaoston puheenjohtaja
Koulujaoston puheenjohtaja
Minua puhuttelee erityisesti kohtaamisen ja yhdessäolon merkitys – se, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus tulla nähdyksi omana itsenään. Uskon, että tällainen kasvatus antaa nuorille vahvan perustan kohdata tulevaisuuden mahdollisuudet rohkeasti ja avoimesti.
Koulujaoston varapuheenjohtaja
Varhaiskasvatus, kansainvälinen toiminta
”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”
(A.de Saint-Exupéry)
Hallinnollinen asiantuntija
Opetussuunnitelma-asiantuntija
Opetussuunnitelma-asiantuntija
Pääkaupunkiseutu
Uusimaa
Varsinaissuomi ja Satakunta
Päijät-Häme ja Kymenlaakso
Savo ja Karjala
Pirkanmaa ja Keski-Suomi
Pohjanmaa ja Lappi
Ahvenanmaa