Steinerpedagogiikan edustajat vierailivat UNESCO:ssa Pariisissa

Kansainvälinen steinerpedagoginen verkosto sai toukokuussa kutsun UNESCO:n päämajaan Pariisiin keskustelemaan koulutuksen ajankohtaisista haasteista ja mahdollisuuksista. Tapaaminen vahvisti yhteistä näkemystä siitä, että koulutuksella on keskeinen rooli kestävän, rauhanomaisen ja inhimillisen tulevaisuuden rakentamisessa.

Steinerpedagogiikan kansalliset edustajat vierailivat 29. toukokuuta 2026 UNESCO:n päämajassa Pariisissa keskustelemassa koulutuksen tulevaisuudesta. Vierailu toteutui osana Euroopan steinerkoulujen yhteistyöjärjestö ECSWE:n neuvoston kokousta, joka järjestettiin Pariisissa toukokuun lopussa.

Päivän aikana pohdittiin koulutuksen merkitystä aikana, jota leimaavat taloudelliset, geopoliittiset, ympäristöön liittyvät ja terveydelliset kriisit. Keskusteluissa korostui ajatus siitä, että koululla on tärkeä rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin, oppimisen ja tulevaisuususkon tukemisessa. Turvallinen oppimisympäristö ja mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

UNESCO tekee työtä koulutuksen tulevaisuuden ja rauhankasvatuksen edistämiseksi. Sen ajankohtaisia painopisteitä ovat muun muassa digitaalinen oppiminen ja tekoäly opetuksessa, kestävän kehityksen kasvatus, opettajien työn tukeminen sekä rauhankasvatus. Nämä ovat teemoja, jotka puhuttavat myös steinerkouluja eri puolilla maailmaa, joten yhteiselle keskustelulle löytyi paljon tarttumapintaa.

Tilaisuuden avasivat ECSWE:n Margareta Van Raemdonck ja UNESCO:n Cecilia Barbieri. Lisäksi UNESCO:n Matthew Thomas puhui opettajien keskeisestä roolista lasten ja nuorten oppimisen mahdollistajina.

UNESCO:n kokoushuoneeseen kokoontui noin 50 koulutusalan asiantuntijaa. Mukana oli steinerpedagogiikan kansallisia edustajia 19 maasta sekä ECSWE:n, Kansainvälisen steinerpedagogisen neuvoston, Goetheanumin pedagogisen osaston, Euroopan steinerkoulujen vanhempainverkoston ja Kansainvälisen steinerpedagogisen varhaiskasvatusjärjestön edustajia. Suomea kokouksessa edusti Steinerkasvatuksen liiton toiminnanjohtaja Pia Pale, joka veti kokouksessa työryhmien yhteenvedon.

Tapaaminen vahvisti aiempaa yhteistyötä ja tarjosi mahdollisuuden rakentaa uusia yhteyksiä tulevaisuutta varten. Samalla se muistutti siitä, että UNESCO:n ja steinerpedagogisen liikkeen välillä on yhteinen kiinnostus koulutuksen kehittämiseen lasten, nuorten ja koko yhteiskunnan parhaaksi.

Uutinen
10.06.2026