STEINERKASVATUS

verkkolehti steinerkasvatuksesta

Steinerkasvatus-lehti kirjamessuilla

Tänä vuonna kirjamessut ovat verkossa. Myös Steinerkasvatus-lehti on mukana Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n osastolla. Linkki Kultin osastolle.

Opettajana steinerlukiossa

Opettamassa vai oppimassa? Kevään yhteishakujen alkaessa ajatukseni siirtyvät hiljalleen työvuoden viimeiseen päivään ja opettajan elämässä jatkuvasti toistuvaan hyvästien jättämiseen. Yhdentoista

Miten vihkotyö toimii steinerlukiossa?

”Lukiossa opiskelun tulee ennen kaikkea puhutella ajattelua. Siksi kaikki vihkotehtävät tukevat ajattelua tavalla tai toisella.” sanoo steinerkoulun aineenopettaja Kaj Koskimies haastattelussa.

Oppikirjattomuus on pedagoginen valinta

Steinerkoulun yksi näkyvimmistä ominaispiirteistä on oppikirjattomuus – mikäli nyt jonkin asian puuttuminen voi näkyä. Oppikirjojen sijaan vihkotyöksi nimetty oppitunnin osa

Eskarilaisesta koululaiseksi

Mikä on lapsuuden kuningasvuosi? Mitä on koulukypsyys? Mitä lapsen on pitänyt saada kokea, ennen kuin hän siirtyy kouluun? Millainen merkitys

Aiheet

Steinerkasvatus

Steinerkasvatus on verkkolehti steinerpedagogiikasta, steinerkouluista ja -päiväkodeista, niissä toimivista ihmisistä, ajatuksista ja ideoista pedagogiikan takana sekä siitä mitä siellä tapahtuu ja tehdään.

 
Lehti ilmestyy vuodesta 2020 alkaen vain verkossa.
 
Steinerkasvatukseen voi lähettää  artikkeleita osoitteeseen toimitus@steinerkasvatus.fi

Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että sitä saa korvauksetta käyttää lehden tai sen yksittäisen osan uudelleen julkaisun tai muun käytön yhteydessä, toteutus- ja jakelutavasta riippumatta.
Steinerkasvatus-lehti
Perustettu vuonna 1985.
Toimitussihteeri: Pia Pale, p. 0443588826
Toimitus: Jarno Paalasmaa, Eeva Raunela, Timo Jantunen, Iida-Eija Tilles, Maria Karikoski. 
Lehti on Kultti ry:n jäsen